Turun runoseminaarissa raivattiin tilaa omille tunnoille
Tuntojaan tulkitsivat mm. runoilijat Jyrki Kiiskinen ja Miia Toivio.
- Omat tunnot on hyvä aihe runoseminaarille, sillä runous on hyvä keino taistella yleistä tunnottomuutta vastaan, sanoi seminaarin avannut kääntäjä ja tutkija Viola Parente-Capková. Tsekkiläinen Capková on kääntänyt mm. L. Onervan ja Eino Leinon runoja tsekiksi. Capkován mukaan kielen osaamisen voikin ymmärtää toisen kielialueen runouden tuntemiseksi, niin että se tuntuu joltakin. Turun runoseminaarissa paneuduttiin perjantaina 11. marraskuuta omien tuntojen, omantunnon ja etiikan kysymyksiin.
Runoilija, Tuli ja Savu -runouslehden päätoimittaja Miia Toivio pohti esityksessään mm. sitä, millaisia arvoja erilaisiin poetiikkoihin voi sisältyä. Eräs runouteen liittyvä eettinen näkökulma on Toivion mukaan myös se, millaiset kirjoitukset tänä päivänä ovat toivottuja ja arvostettuja. Hänen mukaansa harrastajakirjoittaja ei tämän hetkisen arvion mukaan ole yhtä haluttu kuin "sertifioitu", jo julkaissut runoilija. Toivion kärjistyksen mukaan vallitseva runouskäsitys edellyttää myös, että runous on viestin välittämistä, kommunikaatiota, ja että sen tulee kertoa ihmisyydestä ja "perimmäisistä kysymyksistä".
- Miksi runoudella tulisi olla sanoma tai intentio, jos se on jo lähtökohdiltaan suuntautunut toista ihmistä kohti? kysyi Toivio.
Hänen mukaansa runouden eettinen perusta ei välttämättä ole sen tiedollisessa haltuunotossa ja ymmärtämisessä, vaan pikemmin siinä esitietoisessa, aistillisessa ja ruumiillisessa ulottuvuudessa, joka edeltää moraalijärjestelmiä ja lakeja.
Runous on muutakin kuin kieltä
Runoilija Jyrki Kiiskinen kertoi esityksessään tarinan siitä, miten hänestä ei tullut language-runoilijaa, eli kielimaterialismia metodinaan käyttävää runoilijaa. Esimerkkinä kielimateriaaliin keskittyvästä runoudesta Kiiskinen mainitsi mm. runon, jonka runoilija oli rakentanut oman poikansa ensimmäisistä sanoista. Kiiskinen myönsi, että language-runouden ajatukset ovat hänelle läheisiä ja tärkeitä, mutta hän kertoi haluavansa enemmän liikkumatilaa kuin mitä language-runouden säännöt sallivat.
Kiiskisen mukaan kriittisellä subjektilla ja valinnalla on tärkeä osuus runouden synnyssä. Hänen mukaansa kieleen keskittyvä runous sivuuttaa liiaksi tunteet ja yleensä nonverbaalin tason olemassaolon.
- Miten tekstillä voi olla omatunto, jos subjektia ei rakenneta tekstissä? kysyi Kiiskinen.
Runoseminaari on osa jokavuotista Varsinais-Suomen Runoviikkoa ja se järjestettiin tänä vuonna viidennen kerran.
Kuva: Runoilija Jyrki Kiiskisen mukaan runouden tulee sallia, ei kieltää.