Tutkijankoulutukseen ja työuraan selvyyttä seminaarissa
Turun yliopiston ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan yhteistyössä järjestämä seminaari kartoitti ja jäsensi edelleen melko tuntematonta ja hajanaista tutkijankoulutuksen ja työuran kenttää.
Turun yliopiston vararehtori Matti K. Viljanen avasi keskiviikkona 13. syyskuuta yliopiston päärakennuksessa pidetyn seminaarin Tutkijankoulutus ja työura. Nyt järjestetty seminaari oli ensimmäinen laatuaan, mutta jatkoa on luvassa. Avaussanoissaan Viljanen toivoi selkoa muun muassa Turun yliopistosta vuosittain valmistuvan noin 150 tohtorin tilanteeseen jo tohtoriksi opiskelun vaiheessa. Jatko-opiskelijoiden tilanne vaatii Viljasen mukaan kehittämistä.
Tutkijanuralle uutta painoa yliopistojen virkarakenteissa
Opetusministeriön tutkijanuratyöryhmä päätti viime keväänä puolitoista vuotta kestäneen työnsä ja julkaisi loppuraportin. Turun yliopiston kansleri Eero Vuorio toimi työryhmän puheenjohtajana. Hän antoi seminaarialustuksessaan yleiskuvan suomalaisesta tutkijakoulutuksesta ja tutkijan työurasta. Vuorio toi esiin myös keskeisimmät ongelmat.
Tutkijakoulujärjestelmä on Suomessa vain yksi tutkijaksi kouluttautumisen väylä. Tutkijantyö vaihtelee aloittain, samoin myös tutkijankoulutuksen tarpeet. Esimerkiksi luonnontieteissä, teknisillä aloilla ja lääketieteessä tutkimusryhmillä on keskeinen merkitys. Tutkija alkaa itsenäistyä vasta tohtoriksi valmistumisensa jälkeen. Humanistisilla aloilla sen sijaan itsenäinen työskentely on tavallisempaa jo tutkijanuran alkuvaiheessa, vaikka verkostoituminen tekeekin hiljalleen tuloaan.
Tohtoreiden työllistyminen on Suomessa edelleen hyvällä tasolla, silti tutkijanura ei houkuttele. Rahoituksen hajanaisuudesta johtuva määräaikaisuus ja apurahatutkijoiden sosiaaliturvan ongelmat vähentävät tutkijantyön houkuttelevuutta yliopistoissa. Muitakin ongelmia on runsaasti. Esimerkiksi naisten tutkijanura etenee huonommin kuin miesten. Paluu yliopistotutkijaksi muilta aloilta tai vaikkapa ulkomailta on vaikeaa. Suomalaisten tutkijoiden kansainvälinen liikkuvuus on sekin vähentynyt huomattavasti viime aikoina.
Vuorion johtama työryhmä totesi myös tutkijanurien seurannan vaikeaksi.
- Suomessa vuosittain valmistuvasta noin 1500 tohtorista kolmannes katoaa johonkin, Vuorio sanoi.
Suomessa olisi kehitettävä voimakkaasti tutkijanuran seurantaa. Tämä parantaisi myös mahdollisuuksia kehittää tutkijakoulutusta ja suunnata sitä oikeille aloille.
- Ei kannata kysyä, koulutetaanko tohtoreita liikaa. Pitää kysyä, mille aloille, Vuorio tähdensi.
Lopuksi hän toi esiin johtamansa työryhmän tärkeän viestin. Yliopistojen olisi tarkasteltava virkarakennettaan tutkijanuran näkökulmasta, jos mielivät lisätä uravaihtoehdon houkuttelevuutta kilpailluilla asiantuntijamarkkinoilla.
Jatko-opiskelijan näkökulmasta kenttä hajanainen
Seminaarin puheenvuoroja kuuntelemaan tullut sosiologi Elina Rantanen tekee väitöskirjaa EU-projektissa lääketieteellisen genetiikan jatko-opiskelijana.
- Omaa asemaa on jatko-opiskelijana monella tavalla vaikea määritellä ja hahmottaa. Vaikka valmistuin sosiologiksi ja teen sosiologian alaan kuuluvaa väitöskirjaa geenitestineuvonnasta, teen sen lääketieteelliseen tiedekuntaan, Rantanen kertoo.
Seminaarikeskusteluissa jatko-opiskelijoiden etujärjestötoimintaa väläytettiin yhtenä keinona parantaa jatko-opiskelijoiden ja tutkijaksi opiskelevien asemaa.
- Tuntuu, että tilanteet ja ongelmat ovat eri aloilla kovin erilaisia. Tämä varmasti vaikeuttaa jatko-opiskelijoiden etujärjestötoiminnan käynnistämistä, kenttä on niin hajanainen, Rantanen arvioi. Eurooppalaisista maista Suomi on niitä harvoja, joissa selkeää jatko-opiskelijoiden järjestöä ei ole.
Rantanen piti nyt järjestetyn seminaarin antia joka tapauksessa hyvänä.
- Tulin seminaariin saadakseni vähän selvyyttä joskus epämääräiseltä tuntuvaan tutkijaksi opiskeluun.
Kuvateksti: Kansleri Eero Vuorio antoi seminaarialustuksessaan yleiskuvan suomalaisesta tutkijakoulutuksesta ja tutkijan työurasta. Vuorio on toiminut opetusministeriön tutkijanuratyöryhmän puheenjohtajana.
Johannes Yrttiaho