TYYn kuoro voitokas Pohjois-Irlannissa

Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuoro voitti viime lauantaina 25.3.2006 Colerainin kansainvälisen kuorofestivaalin pääpalkinnon. Pohjois-Irlannissa järjestettyyn kilpailuun osallistui kaikkiaan neljäkymmentä kuoroa ja yli 900 laulajaa kolmestatoista eri maasta.

 

TYYn kuoro voitti kilpailun sekakuorosarjan ja kisojen pääpalkinnon. Lisäksi kuoron laulajista koostuvat ryhmät Slavonic Tractor ja Kanske menestyivät omissa sarjoissaan. Kaikkiaan TYYn kuoro ja sen pienemmät kokoonpanot voittivat puolet festivaalien pääpalkinnoista.

Yhdeksänhenkinen bulgarialaista ja suomalaista kansanmusiikkia esittävä Slavonic Tractor voitti festivaalien naiskuorosarjan. Ryhmä voitti myös viikkoa aiemmin Vantaalla pidetyn Suomen naiskuoroliiton yhtyelaulukilpailun. Kuusihenkinen Kanske voitti festivaalien suurimman sarjan, viihdesarjan (light entertainment), raha-aiheisella esityksellään.

TYYn kuoro esitti kilpailussa Einojuhan Rautavaaran, Sergei Rachmaninovin ja J. Karjalaisen teoksista muodostuneen monipuolisen ohjelman. Voittoon päättyneessä loppukilpailussa kuoro esitti Erkki Nurmisen sovituksen J. Karjalaisen kappaleesta Bum-zi-bum.

Kilpailun tuomariston jäsenen Bob Walkerin mukaan festivaalien pääpalkinnosta (overall best performance) kilpailtaessa TYYn kuoron vahvuus oli esiintymisessä.- Toki myös muut osa-alueet, kuten sointi, TYYn kuorolla ovat vahvoja, mutta tiukassa kisassa nimenomaan esityksen energisyys ratkaisi voiton suomalaisille.

Colerainen kansainvälinen kuorokilpailu järjestetään vuosittain. Tämänvuotinen kisa oli järjestyksessä kahdeksas. Kilpailussa on kaikkiaan seitsemän eri sarjaa ja niiden lisäksi pääpalkinnosta kisaavat kaikkien sarjojen voittajat.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuoro on 70-henkinen sekakuoro. Se on perustettu 1987. Kuoron taiteellinen johtaja on Markus Yli-Jokipii. Seuraavan kerran kuoroa voi Suomessa kuulla kevätkonsertissaan 13. toukokuuta Turun Akatemiatalossa.

Kuvassa TYYn kuoro festivaalien palkintojenjaossa yhdessä Colerainen pormestarin Timothy Deansin kanssa. Kuva: Olli Raimo

 

 

30.03.2006 10:17 Anne Paasi