Nukkuu, ei nuku

Uni vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Sekä univaje että liika nukkuminen saattavat olla terveydelle haitallisia.

- Tutkimusten mukaan univaje heikentää muun muassa tiedonkäsittelykykyä, erityisesti tarkkaavaisuutta ja sen ylläpitoa. Haitalliset vaikutukset ovat nähtävissä jo 16 tunnin valvomisen jälkeen. Univaje huonontaa muistia sekä heikentää ajattelun joustavuutta ja päätöksentekokykyä, kertoo Paula Alhola Turun yliopistosta.

Alholan mukaan akuutista univajeesta palautumiseen saattaa riittää yksi pidennetty yöuni, mutta pitkään jatkuneen osittaisen univajeen paikkaamiseen kuluu useampi hyvin nukuttu yö. Alhola on tarkastellut 16.11. tarkastettavassa väitöskirjassaan univajeen vaikutuksia.

Univaje saattaa vaikuttaa myös terveyteen. Kohonneet terveysriskit koskevat osaa alle kuusi tai yli yhdeksän tuntia nukkuvista.

- Molempiin ryhmiin kuuluu väestöstämme noin 14 prosenttia. Unen tarve on geneettisistä syistä yksilöllistä, joten kaikki vähän tai paljon nukkuvat ihmiset eivät ole riskiryhmässä. Julkisuudessa esiin nostettu kysymys uniajan keskimääräisestä vähenemisestä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa – ainakaan siitä ei ole vielä riittävää tutkimuksellista näyttöä, kansanterveyslaitoksen erikoistutkija Erkki Kronholm toteaa.

Usein ihmiset rajoittavat unen määrää viikolla ja yrittävät täyttää univajeen nukkumalla viikonloppuisin pitkään. Tutkimukset osoittavat, että viikonlopun nukkuminen ei korvaa pitkään jatkunutta univajetta kokonaan. Työterveyslaitoksella vuosina 2004-2007 tehtyjen tutkimusten mukaan erityisesti ihmisen immunologinen järjestelmä reagoi vajeeseen voimakkaasti.

Valtakunnallista univiikkoa vietetään 31.10-6.11. ja sen johdosta järjestetään Turun yliopiston sekä Turun Uniyhdistys/Uniliiton toimesta yleisötilaisuus 6.11. Tilaisuudessa unitutkija Olli Polo luennoi aiheesta Mitä uutta unesta ja unihäiriöistä. Luento pidetään Dentalian Arje Scheinin -salissa (Lemminkäisenkatu 2) kello 18 alkaen.

 

Kirsi Kojonkoski

07.11.2007 14:11 Tuomas Koivula