Oikeustieteen väittelijäpalkinto Elina Pirjatanniemelle

Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta sai jo kolmannen väittelijäpalkintonsa 2000-luvulla.

Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen vuoden 2005 väittelijän palkinto myönnettiin Elina Pirjatanniemelle Oikeuskulttuurin päivässä 10.11.2006. Palkinto on tärkein kotimainen oikeustieteen alan väitöstutkimuksista annettava tunnustus. Palkinto on suuruudeltaan 3 500 euroa.

Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tarkastettu ja hyväksytty Elina Pirjatanniemen väitöskirja "Vihertyvä rikosoikeus. Ympäristökriminalisointien oikeutus, mahdollisuudet ja rajat" on ensimmäinen ympäristörikosoikeudellinen väitöskirjatutkimus Suomessa. Palkinnon perustelujen mukaan Pirjatanniemen tehtävä on ollut "pioneerityön luontoinen". Lisäksi väitöskirjaa kiitetään monitahoiseksi ja taidokkaasti toteutetuksi.  Rikosoikeudellisen tutkimuksen ohella Pirjatanniemen tutkimuksessa hyödynnetään osaavasti kansainvälisoikeudellista ja ympäristöoikeudellista keskustelua. Tutkimus luo kuvaa ympäristörikosoikeuden laajasta kentästä: ympäristörikosoikeudelliset kysymykset ulottuvat uhanalaisten lajien salakuljetuksesta vaarallisten aineiden ja jätteiden salakuljetukseen sekä luvattomiin päästöihin.

Elina Pirjatanniemi toimii tällä hetkellä rikos- ja prosessioikeuden yliassistenttina Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. 

Pirjatanniemen palkinto oli jo kolmas 2000-luvulla Turkuun tullut väittelijäpalkinto. Vuoden 2001 väittelijäpalkinnon sai Eva Tammi-Salminen siviilioikeudellisesta väitöskirjastaan "Sopimus, kompetenssi ja kolmas", ja vuonna 2002 palkinto myönnettiin puolestaan Pekka Länsinevalle tämän valtiosääntöoikeudellisesta väitöskirjasta "Perusoikeudet ja varallisuussuhteet". 

 

06.12.2006 11:14 Anne Paasi