Koulutussosiologian tutkimuskeskus mukana VaSkooli-hankkeessa

Turun yliopiston Koulutussosiologian tutkimuskeskus vastaa alueellisen koulutustakuumallin kehittämiseen tähtäävän VaSkooli-hankkeen tutkimusosuudesta.

VaSkooli-hankkeessa pureudutaan ongelmiin, joita monet nuoret kohtaavat peruskoulun jälkeisiä koulutusvaihtoehtoja pohtiessaan. Esimerkiksi Turussa jopa 11 prosenttia peruskoulun päättävistä ajautuu koulutuksen ulkopuolelle. Projektin tavoitteena onkin ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja taata perusopetuksen jälkeinen opiskelupaikka. Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä esimerkiksi kotien, koulujen ja työelämän välillä.

Koulutussosiologian tutkimuskeskus pyrkii tuottamaan hankkeen käyttöön uutta tietoa muun muassa siitä, millaiset mekanismit ja koulutusurat ohjaavat nuoria koulutuksen ja tulevaisuuden kannalta ongelmallisiin ryhmiin. Jotta koko hankkeen tavoittelema koulutustakuu voitaisiin saavuttaa, tarvitaan uutta tietoa ja ymmärrystä syrjäytymisen mekanismeista sekä nuorten elämänkulun kytköksistä koulutusuriin.

VaSkooli-hankkeen 25.4. järjestetyssä tiedotustilaisuudessa dosentti Sakari Ahola kiinnitti huomiota Suomen koulukeskeiseen järjestelmään, jossa koulutuspolitiikan lähtökohdat ovat tutkinto-orientoituneet. Monet syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kuitenkin kaipaavat ennen kaikkea mielekästä tekemistä, eivätkä jäsennä tulevaisuuttaan tietty tutkinto ensisijaisena päämääränään, Ahola muistutti.

VaSkooli-projekti käynnistyi Turun ja Salon seutukunnissa marraskuussa 2004 ja jatkuu vuoden 2007 loppuun asti. Projektia hallinnoi Turun ammatti-instituutti. Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen ohella yhteistyökumppaneita ovat Turun kaupungin koulutoiminta- ja nuorisoasiainkeskukset, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Liedon kunta sekä Kaarinan, Naantalin ja Raision kaupungit. Projekti on osa Euroopan sosiaalirahaston EQUAL-yhteisöaloiteohjelmaa.

>> lisätietoja VaSkooli-hankkeen kotisivuilta

JM

04.05.2005 10:43 Jussi Matikainen