Kunniamaininnat kolmelle Venture Cup – tiimille

Venture Cup –kilpailun tämän kauden kakkosvaihe, liiketoimintasuunnitelmien luonnokset, on nyt arvioitu. Keskiviikkona 22.3. palkittiin alueellisella kunniamaininnalla  kolme varsinaissuomalaista tiimiä.

Venture Cupissa nähtiin todellinen turkulaisryntäys, sillä kakkosvaiheen 93:sta työstä peräti 35 kappaletta tuli Turun alueelta ja neljä niistä pääsi valtakunnallisten  palkintoehdokkaiden joukkoonkin. Lopullisia palkintosijoja ei valtakunnallisessa kisassa kuitenkaan tällä kertaa tullut.

- Toisen vaiheen kilpailutöistä lähes 40 prosenttia tuli nyt Turun alueelta. Näin suuri osallistumisaktiivisuus ja yritysideoiden runsaus on todella ilahduttavaa, sanoo Turku Science Park Oy:n Olli Mankonen, joka vastaa Venture Cupista Turun alueella.

Kakkosvaiheen alueellisella kunniamaininnalla palkittiin seuraavat kolme tiimiä: Light , jonka liikeideana on suunnitella ja valmistuttaa uusista materiaaleista ja uudella tekniikalla litteitä valaisimia ja valomainoksia, Safety Team, joka  integroi nanoteknologiapohjaista kaasuanturi- ja painettavan elektroniikan tutkimustuloksia sekä RFID-teknologiaa turvallisuus-, kuljetus- ja elintarvike-teollisuudelle ja Simplex Team, jonka ideana on  Simplex-testimenetelmään liittyvien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen, myynti ja tuottaminen elektroniikka-alan yrityksille sekä testaus- ja oppilaitoksille.

Loppukilpailu jälleen toukokuussa

Venture Cup on vakiinnuttanut asemansa johtavana valtakunnallisena liiketoimintasuunnitelmakilpailuna ja sen suosio on kasvanut entisestään.  Kaudella 2005-2006 hankkeita on tullut lähes 20 prosenttia enemmän kuin ennen. Ensimmäisessä vaiheessa kilpailuun palautettiin ennätykselliset 342 liikeideaa ja nyt toisessa vaiheessa 93 liiketoimintasuunnitelma-luonnosta. Kolmannen vaiheen kilpailutöiden jättöaika päättyy 12.4.2006 ja mukaan voi tulla, vaikka ei olisi osallistunut aiempiin kilpailuvaiheisiin.

Venture Cup –kausi huipentuu toukokuussa pääpalkintojen jakoon, jossa palkitaan kauden parhaat liiketoimintasuunnitelmat. Palkintorahaa on loppukilpailussa jaossa kaikkiaan 60 000 euroa.

Valtakunnallisten palkintojen lisäksi kilpailussa jaetaan myös alueellisia kannustepalkintoja: Turun alueella jaetaan 2. vaiheessa alueellisia kunniamainintoja ja 3. vaiheessa Turku Science Parkin toimintaympäristöpalkinto.

 

Kuvassa kunniamaininnalla palkitut, vas. tutkija Timo Kerminen, tutkija Juha Lempinen ja professori Aulis Tuominen Turun yliopiston IT-laitoksen Salon yksiköstä, ICT Turku Oy:n ohjelmapäällikkö Kristiina Sunell, VTM Timo Lohento ja yliassistentti Jarkko Leiro Turun yliopiston fysiikan laitokselta materiaalitieteen oppiaineesta.

 

 

28.03.2006 16:08 Anne Paasi