Turkulaiset kehittävät verkko-opetuksen yhteistyötä

Turkulaiset korkeakoulut pyrkivät yhdessä uudistamaan verkko-opetuksen palvelurakennetta ja poistamaan päällekkäistä työtä. Eväitä uudelle yhteistyölle etsitään keskiviikkona ja torstaina pidettävässä seminaarissa.

Verkko-opetusta käytetään jo eri korkeakouluissa, mutta ei vielä likikään niin innokkaasti kuin vielä muutama vuosi sitten uskottiin. Asiantuntijat katsovat, että verkko-opetuksen laajeneminen vaatii uuden kulttuurin kehittymistä. Vanha opettajasukupolvi ei välttämättä edelleenkään lämpene verkko-opetukselle, kun taas opiskelijoilla valmiudet uusiin opetusmuotoihin ovat jo olemassa.

Tällä hetkellä yliopistojen tarjoamasta opetuksesta integroitua verkko-opetusta on vain pieni osa koko opetustarjonnasta.
- Puhtaita verkkokursseja ei Turun ammattikorkeakoulunkaan puolella ole, mutta noin puolet opettajistamme käyttää verkko-opetusta jossakin muodossa, sanoo koulutuspalvelupäällikkö Mauri Kantola Turun ammattikorkeakoulusta.

Turun alueen korkeakoulujen opetusteknologista yhteistyötä kehittää e-Rappu. Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) Turun yksikössä järjestettävässä seminaarissa pohditaan pedagogisten verkkojen kehittämistä ja tulevaisuutta.
- Tämä seminaari on järjestyksessä kolmas, kertoo johtava suunnittelija Jorma Rinta-Kanto Turun yliopiston avoimesta yliopistosta. - Meidän tulisi päästä verkko-opetuksessa määrällisestä tuotannosta laadulliseen, toteaa Turun Diakin virtuaaliasioiden koordinaattori Jarkko Elo. - Yliopistot käyttävät noin prosentin budjettirahoituksestaan verkko-opetukseen, mutta verkko-opetusta on enemmän kuin sitä rahoitetaan, sanoo professori Pekka Kess Oulun yliopistosta.

Verkko-opetus on muutosvaiheessa, sillä opetusministeriön Suomen virtuaaliyliopistolle myöntämä hankerahoitus päättyy tämän vuoden lopussa. Virtuaaliyliopistoa on rahoitettu vuodesta 2001 noin 50 miljoonalla eurolla. Tästä rahoituksesta noin puolet on mennyt yliopistoille virtuaaliopetuksen kehittämiseen. Yliopistojen omien verkko-opetushankkeiden rahoitus hakeekin nyt muotoaan.

Seminaarissa pitää alustuksen myös Iso-Britannian avoimen yliopiston tutkimus- ja kehittämiskeskuksen pitkäaikainen johtaja, professori Mary Thorpe. - Vapaasti käytettävissä oleva verkko-opetusmateriaali lisääntyy verkossa. Iso-Britanniassa on lanseerattu OpenLearn-verkkosivusto. Ideana on, että materiaaleja voi vapaasti käyttää ja soveltaa, kunhan tarjoaa sovellukset taas kaikkien käyttöön.

e-Rapussa ovat mukana Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu, Åbo Akademi, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Seminaarin ohjelmassa käsitellään tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä, kuten pedagogiikan ja teknologian yhteensovittamista, monimuoto-opetuksen trendejä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Pedagogisia verkkoja kokemassa –seminaari kokoaa yhteen toista sataa alan asiantuntijaa. Ohjelma päättyy torstaina paneelikeskusteluun tekijänoikeuksista.

 

16.10.2006 14:42 Anne Paasi