Puhemies vuosijuhlassa: "Huippututkimusta riskirahoituksella"

- Vaikka suomalaisten yliopistojen tutkimuksen laatu on viime vuosina noussut, on todella kansainvälinen huippututkimus meillä vähäistä, totesi eduskunnan puhemies Paavo Lipponen Turun yliopiston 85-vuotisjuhlassa Akatemiatalolla Kalevalanpäivänä.

Kansainvälistymistä käsitelleessä puheessaan Lipponen huomautti, että tutkimuksen laatuun voidaan vaikuttaa paitsi voimavarojen lisäämisellä myös tietoisella politiikalla. Hän vaati määrittelemään niin valtakunnan tasolla kuin yliopistoissakin ne kohteet, joiden kehittämiseen panostetaan erityisesti.

Lipponen huomautti tämän edellyttävän myös eräänlaisen riskirahoituksen periaatteen hyväksymistä, sillä etukäteen ei voi varmasti luvata suurta taloudellista hyötyä lyhyellä aikavälillä kaikista panostuskohteista. Varmaa on Lipposen mukaan sen sijaan se, että jos tälle tielle ei nyt rohjeta lähteä, muutosta parempaan ei tapahdu. 

Luonto ei pyri harmoniaan

Vuosijuhlaesitelmässään akatemiaprofessori Erkki Haukioja tarkasteli yleistä käsitystä luonnon pyrkimyksestä harmoniaan ja tasapainoon. Käsitys pohjaa luonnossa näkyvään ilmeiseen yhteispeliin, jossa kasvit sitovat auringon energian, jotkut eläimet käyttävät sen hyväkseen  - joutuakseen puolestaan toisten eläimien hyväksikäyttämäksi.

Mutta tämä on Haukiojan mukaan harhaa: esimerkiksi kasvien ensisijainen tarkoitus ei ole tarjota ravintoa seuraavalle tasolle vaan päinvastoin puolustautua sitä vastaan. Luonnossa ei ole tasapainoa, joka itse huolehtisi kaikkien osapuolten eduista. Mutta luonnossa ei myöskään ole mekanismeja, jotka kostaisivat luonnontilaan puuttumisen. Haukiojan mukaan kysymys on meidän valinnoistamme.

Itämeren yliopistoverkosto vieraana

Vuosijuhlan yhteydessä kokoontuivat Turun yliopiston koordinoimaan Itämeren alueen yliopistoverkostoon kuuluvien yliopistojen rehtorit keskinäiseen tapaamiseen. Tapaamiseen saapuneet 25 rehtoria osallistuivat myös vuosijuhlan aloittaneeseen akateemiseen kulkueeseen.

Juhlan avaussanoissaan rehtori Keijo Virtanen palautti mieliin 85 vuotta sitten Kalevalan päivänä tehdyn päätöksen Turun Suomalaisen Yliopiston perustamisesta. Hän totesi Turun yliopiston olevan tänään laaja-alainen ja kansainvälisesti arvostettu tiedeinstituutio, joka on myös merkittävä vaikuttaja alueellaan.

Kunniamerkkejä ja muistomitaleja

Yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta ilmentää myös Phoenix Universitatis Turkuensis –kunniamerkki, joka vuosijuhlan yhteydessä myönnettiin tällä kertaa neljälle henkilölle. Kunniamerkin saivat ansioistaan Turun yliopiston henkisten ja aineellisten päämäärien toteuttamiseksi ympäristöministeri Jan-Erik Enestam, arkkitehti Matti Nurmela, kansanedustaja Maija Rask sekä maaherra Rauno Saari.

Juhlassa jaettiin myös kaksikymmentä Turun yliopiston muistomitalia tunnustuksena ansiokkaasta palvelusta yliopistossa.  Professoreista mitalin saivat Aarre Pietilä, Matti Saari, Marita Gustafsson, Pentti Kirveskari, Petter Portin, Antti Yli-Urpo ja Martti Kormano sekä dosenteista Kalevi Korsman, Tuomo Martikainen, Jouko Salminen, Inkeri Helander, Martti Lajunen, Ville Lehtinen, Antti Jääskeläinen, Osmo Virrankoski, Lassi Alvessalo, Urpo Kivikari, Orvokki Ravanko, Lotta Salminen ja Raija Portin.

TN

KUVIA VUOSIJUHLASTA (Vesa-Matti Väärä)


Kärpännahkaa ja käätyjä. Akateeminen kulkue järjestäytymässä.


Arvoyleisö eläytyy Patrik Kleemolan kitaratulkintaan Heitor Villa-Lobosin Preludista. Edessä Paavo Lipponen, Keijo Virtanen ja Eero Vuorio.


Erkki Haukioja - luonnon tasapainoa viherkasvin varjossa.


Paavo Lipponen: "Kansainvälinen avautuminen on yliopistojen kehittymisen edellytys."


Kunniamerkin saajat, ympäristöministeri Jan-Erik Enestam, arkkitehti Matti Nurmela, kansanedustaja Maija Rask sekä maaherra Rauno Saari.


Muistomitalien saajat rivissä. Rehtorilta mitalia vastaanottamassa dosentti Urpo Kivikari.


Juhla on päättynyt. Tarjoomukset päärakennuksessa odottavat.

 

11.04.2006 15:53 Ilmari Vakkala