Ksylitolikurssi japanilaisille

Hammaslääketieteen laitoksella käynnistyi maanantaina 12.12.2005 järjestyksessään yhdeksäs ksylitoiliaiheinen kansainvälinen jatkokoulutuskurssi. Kurssille osallistuu noin 50 hammaslääkäriä ja suuhygienistiä eri puolilta Japania.

Ksylitolia käytetään maailmalla laajasti sokeria korvaavana makeutusaineena. Ksylitoli ehkäisee karieksen muodostumista ja sillä on muitakin merkittäviä terveysvaikutuksia. Ksylitolin voittokulku maailmalla alkoi 1970-luvulla professorien Arje Scheininin ja Kauko Mäkisen johtamasta laajasta ksylitolitutkimuksesta Turun yliopistossa.

Myös japanilaiset kiinnostuivat ksylitolista ja alkoivat vuonna 2000 noudattaa suomalaisten tutkijoiden ja kliinikoiden ohjeita hammashoitojärjestelmässään. Professori Kauko Mäkinen kutsuttiin Japaniin useita kertoja luennoimaan aiheesta. Yhteistyö on johtanut myös aikuiskoulutushankkeeseen Turun yliopistossa.

Koulutusta koordinoi dosentti Sára Karjalainen, joka on kuvassa avaamassa kurssia. Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen toivotti japanilaiset opiskelijat tervetulleeksi Turkuun. Virtanen ja hammaslääketieteen laitoksen johtaja, professori Pekka Vallittu istuvat eturivissä vasemmalla.

Kurssin tarkoituksena on lähinnä esitellä ksylitolipohjaista karieksen ehkäisyä ja näyttää esimerkkejä suomalaisesta ksylitolikokemuksesta ja ksylitolikäsitteestä. Kurssilla käsitellään laajasti ksylitolin vaikutusmekanismeja ja kliinisiä tutkimuksia.

- Kaikki kurssin luennot pidetään englanniksi, mutta ne myös käännetään japaniksi. Kääntämisestä huolehtii Suomessakin tutkijana toiminut professori Akira Hamura, kertoo Kauko Mäkinen, joka myös toimii kurssilla kouluttajana.

TN

 

15.12.2005 10:37 Anne Paasi