Yhteiskuntatieteilijät juhlivat publiikissa
Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kevään publiikkiin pidettiin Turun Akatemiatalolla keskiviikkona 31.5. Juhlallisen tilaisuuden lopuksi Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen toivotti yliopiston nimissä onnea valmistuneille.
Valmistuneet saivat tilaisuuden alkajaisiksi ruusun ja alumnipinssin, josta tiedekunnan dekaani Osmo Kivinen muistutti, että se ei kuihdu koskaan, vaikka ruusu saattaisikin.
- Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta järjestää vuosittain kaksi publiikkia. Vuoden aikana meiltä valmistuu noin 150 maisteria ja 15 tohtoria, Kivinen sanoi.
Kivinen puhui myös työmarkkinoiden suhteesta valmistuviin maistereihin ja korosti, että työpaikka ei maisterinpapereillakaan ole itsestäänselvyys.
- Maistereita tulee vuosittain paljon, mutta Suomella ei ole varaa tinkiä koulutustasosta.
Alumnipuheen piti Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juhani Heimonen, joka itse oli opiskelemassa samassa tiedekunnassa 1970-luvulla.
- Silloin yliopistokoulutus varmisti pääsyn työelämään, kun työelämä tosissaan tarvitsi työntekijöitä. Nyt ajat ovat muuttuneet. Tämä ei tarkoita sitä että tämä saavutus, jonka te olette nyt saavuttaneet olisi vähäarvoisempi. Opiskelutienne on ollut pitkä ja vaativa ja antanut valmiuksia toimia eri aloilla. Nyt teidän seuraava askeleenne on kysyä kuinka tehdä itselleen arvokkaita ja onnistuneita valintoja, Heimonen sanoi.
- Yliopiston ovet ovat nykyään auki yhteiskuntaan ja toivon, että te alumneina pidätte ovenne auki yliopistoon.
Vastavalmistuneen puheen piti jo sosiaalipolitiikan määräaikaisessa assistentin virassa toimiva Arttu Saarinen. Hän korosti puheessaan muutosta ja totesi sen olleen suotuisa itselleen. Lopuksi hän siteerasi ohjeistuksena muille vastavalmistuneille jääkiekkoilija Raimo Summasta.
- Ole oma itsesi ja auta kaveria, Saarinen sanoi.
Tilaisuuden musiikista vastasi Ad Ibitum-kvartetti.
JS