Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen konferenssi Turussa

Issues in Green Democracy –teeman alla 24. -25.11.2005 järjestettävä tapahtuma on avoin myös yleisölle.

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura (YHYS) ry järjestää syyskollokvionsa Turussa 24. –25.11.2005. Kaksipäiväisen seminaarin teema Issues in Green Democracy kerää yhteen yhteiskuntatieteellisten alojen asiantuntijoita.

Oikeustieteellisen tiedekunnan professori Anne Kumpulan mukaan konferenssiin odotetaan osallistujia Suomen lisäksi muista Pohjoismaista. Hän kertoo, että laaja teema yhdistää hyvin erilaisia ympäristötutkimussuuntia.
- Green Democracy –teeman taustana ovat kansalaisten osallistuminen ja päätöksenteko. Toinen tärkeä aihe konferenssissa ovat globaalit ympäristöongelmat ja niiden suhde yleisiin demokratiateorioihin, joita yhteiskuntatieteissä tutkitaan varsin laajalti.

Seminaarissa järjestetään esitelmien lisäksi työryhmiä molempina päivinä. Professori Kumpula uumoilee etenkin Dynamics Between Environmental Management and Policy Practises at The Local Level –työryhmän nousevan esiin ajankohtaisuudellaan. Paikallistason osallistumiskysymys on tällä hetkellä esimerkiksi väitöskirjojen aiheena hyvin yleinen.

Kumpula odottaa seminaarilta erilaisten lähestymistapojen vuoropuhelua ja uutta tematiikkaa. Hänen mukaansa esimerkiksi ilmastonmuutos on jatkuvasti yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen keskiökysymys, jota myös alan sateenvarjojärjestönä toimiva YHYS seuraa.
- Energiapolitiikan painoarvo kasvaa koko ajan Suomessa ydinvoimakeskustelun myötä. Viime aikoina on herätty siihen, että ydinvoimakysymyksetkään eivät ole pelkästään kyllä tai ei –tyyppisiä, vaan vaativat moninaisia ratkaisuja, Kumpula toteaa.

YHYS on vuodesta 1994 lähtien edistänyt yhteiskuntatieteellistä ympäristötutkimusta ja toiminut ympäristöopintoja harjoittavien ja niistä kiinnostuneiden valtakunnallisena yhteistyöelimenä, joka kokoaa yhteen alan tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita.

Seuran syyskollokvio pidetään 24. –25.11. Turun yliopiston Publicumissa (Assistentinkatu 7). Kaikki luennot ovat yleisölle avoimia ja myös työryhmiin on mahdollista ilmoittautua vielä paikan päällä. Tapahtuman ohjelma on luettavissa osoitteessa http://pass34.dizinc.com/~yhysnet/kollokvio.php

 

25.11.2005 15:11 Rami Nieminen