Yliopisto muisti palkittuja

Rehtori Keijo Virtanen kiitti ansioituneita tutkijoita.

Turun yliopiston tutkijat ovat tänä vuonna saaneet merkittäviä kansainvälisiä ja kotimaisia tunnustuksia. Tervehdyksensä palkituille tuonut rehtori Keijo Virtanen esitti kiitoksensa tutkijoiden edustettua kotiyliopistoaan menestyksekkäästi maailmalla ja toivotti menestystä tulevaisuuden hankkeisiin. Turkulaiset ovat maailmalla saaneet vuoden aikana huomiota niin nuorien kuin varttuneiden tieteentekijöiden osalta.

Akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen vastaanotti tänä vuonna "pikku-Nobeliksi" kutsutun varttuneen tutkijan Anders Jahre –palkinnon Oslon yliopistolta. Palkinto jaetaan vuosittain pohjoismaisille tutkijoille. Professori Jalkanen on ansioitunut tulehdusprosessien tutkimuksessa.

Professori Yrjö Helariutta puolestaan on saanut merkittävän eurooppalaisen nuorten tutkijoiden kannusterahan. Miljoonan euron tunnustus myönnetään vain 25 eurooppalaiselle tutkijalle tieteellisen itsenäistymisen ja korkeatasoisen tutkimuksen edistämiseksi.

Amerikan ekologinen seura ESA on kutsunut professori Erkki Haukiojan kunniajäsenekseen ansioituneena ekologian tutkijana. Jäsenyys myönnetään korkeintaan 20 ulkomaalaiselle ja ennen Haukiojaa kutsun on saanut vain yksi pohjoismainen tutkija.

Professori Pekka Niemi sai Ruotsissa ensimmäisenä ulkomaalaisena Marianne Bernadotten palkinnon työstään lasten lukemishäiriöiden tutkimuksessa. Professori Niemeä kiitettiin erityisesti lukuisista pohjoismaisista kontakteista sekä kyvystä yhdistää akateeminen tutkimus ja käytännön opetus.

Professori Juhani Knuuti on saanut merkittävimmän radiolääketieteen tunnustuksen Euroopassa. Hänet pyydettiin vuosittaisen Marie Curie –luennon pitäjäksi Euroopan radiolääketieteen kongressiin. Kunnianosoitus myönnetään meritoituneelle senioritutkijalle.

Kotimaisena tunnustuksena Suomen tietokirjailijat ry. on myöntänyt professori Kaisa Häkkiselle tämänvuotisen tietokirjailijapalkinnon. Työstään ja tietokirjallisesta tuotannostaan palkittua suomen kielen professoria kiitettiin palkintoperusteluissa taidosta kirjoittaa tieteenalasta suurelle yleisölle.

RN

19.04.2006 07:27 Ilmari Vakkala