Pohjoismaiset yliopistot uuteen paremmuusjärjestykseen

Tieteenalojen välisten erojen ja yliopistojen panostusten huomioiminen nostaa suomalaisten yliopistojen sijoitusta tieteellistä tuloksellisuutta vertaavalla listalla.

Yliopistojen rankinglistoissa käytetyt vertailutavat herättävät keskustelua tiedeyhteisössä. Esimerkiksi Shanghain Jiao Tong -yliopiston on laittanut neljän vuoden ajan maailman 500 parasta yliopistoa paremmuusjärjestykseen muun muassa Nobel-palkintojen sekä tutkimusten siteeraamistiheyden perusteella.

Turun yliopiston koulutussosiologian professori Osmo Kivisen ja erikoistutkija Juha Hedmanin tutkimuksessa arvioidaan uudelleen Shanghain listalle päässeiden 25 pohjoismaisen yliopiston sijoitus.

– Kun yliopistoja arvioidaan käyttämällä panos-tulos-suhteen mittareita, siis tieteellistä tuloksellisuutta, muuttuvat yliopistojen listasijoitukset olennaisesti. Tiedepalkintojen sijaan vertasimme yliopistoja muun muassa tieteellisten julkaisujen määrän perusteella, Kivinen kertoo.

Turun yliopisto viidennellä sijalla

Tutkimus ottaa huomioon myös tieteelliseen tuloksellisuuteen vaikuttavat vuotuiset menot, henkilötyövuodet ja opiskelijamäärät.

– Tulokset ja panokset vaihtelevat suuresti yliopistojen välillä. Kun tarkastellaan missä tulokset ylittävät panokset, ovat Pohjoismaiden tuottavimmat tutkimusyliopistot järjestyksessä Karoliininen instituutti, Helsingin yliopisto, Kööpenhaminan yliopisto ja Turun yliopisto, Kivinen luettelee. 

Kun mukaan otetaan kaikki vertailukriteerit, pohjoismaiden seitsemän parhaan yliopiston uusi järjestys on: Karoliininen instituutti, Helsingin yliopisto, Kööpenhaminan yliopisto, Oslon yliopisto, Turun yliopisto, Ruotsin maataloustieteellinen yliopisto ja Tukholman kauppakorkeakoulu.

Shanghain listalla kärkiseitsikon järjestys oli vuonna 2006: Karoliininen instituutti, Kööpenhaminan yliopisto, Uppsalan yliopisto, Oslon yliopisto, Helsingin yliopisto, Tukholman yliopisto ja Lundin yliopisto.

Osmo Kivisen ja Juha Hedmanin Worldwide University Rankings - A Scandinavian Approach -artikkeli ilmestyy tämän vuoden aikana Scientometrics-lehdessä.

TK

20.04.2007 15:38 Anne Paasi