Selvityshanke luonto- ja ympäristökoulun perustamisesta Satakuntaan

Hankkeen tavoitteet palvelevat valtakunnallisia ympäristökasvatukselle asetettuja tavoitteita. Vastuullisena toteuttajana on Turun yliopiston Kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen laitos Porista.

Syyskuun alussa käynnistyi hanke, jonka tarkoituksena on selvittää mahdollisuutta perustaa Raumalle satakuntalaiseen luontoon ja kulttuuriympäristöön painottuva verkostopohjainen luontokoulu. Verkosto palvelisi pääasiassa opetusta, mutta myös matkailua. Selvityksen on tarkoitus olla valmis helmikuun lopussa 2007.

Projektin johtajana toimii maisemantutkimuksen vs. professori Päivi Granö, Turun yliopiston Kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen laitokselta. Luontokoulu sijoitettaisiin Rauman opettajankoulutuslaitoksen Seminaarin puutarhaan, joka on toiminut yli sata vuotta alueen ympäristötiedon jakajana.

Vahva ympäristöntutkimus yhdistyy pedagogiseen osaamiseen

Vaikka Varsinais-Suomessa ympäristökasvatuksen osaaminen on vahvaa, Satakunnassa ympäristökasvatus on vielä järjestämättä. Aloite nyt käynnistettyyn hankkeeseen on tullut sekä paikallisilta toimijoilta että Varsinais-Suomesta.

- Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Turun yliopiston kahden eri tiedekunnan laitoksen,  Porissa toimivan Kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen sekä Rauman opettajankoulutuslaitoksen, kesken. Poikkitieteellisessä hankeessa yhdistyvät Satakunnan vahva maiseman- ja ympäristöntutkimus pedagogiseen osamiseen, kertoo projektisihteeri Laura Puolamäki.

Mukana hankkeessa ovat myös Rauman kaupungin wihertoimi ja ympäristövirasto, Lönnströmin taidemuseo, Rauman Seudun Kehitys Oy, Lounais-Suomen ympäristökeskus, Pomarkun kunta, Lounais-Suomen Metsäkeskus ja Satakuntaliitto.

 

Johannes Yrttiaho

 

27.09.2006 15:11 Paula Heino