YTHS:n Turun asema täytti pyöreitä
Turun terveysasema perustettiin vuonna 1956. Tuoreesta historiikista selviää, että turkulaisen opiskelijaterveydenhuollon alkutaival ei ollut ruusuinen.
YTHS:n Turun terveysasema täytti 3. helmikuuta täydet 50 vuotta. Merkkipäivää vietettiin juhlaseminaarissa otsikolla 50 vuotta apua opiskelijoiden terveyspulmiin. Samassa yhteydessä julkistettiin terveysaseman historiikki, jonka on laatinut historioitsija Tapani Kunttu.
Nykyisin Turun terveysaseman käytössä ovat runsaan 3000 neliön tilat ja 87 kuukausipalkattua työntekijää. Sen toimipiiriin kuuluu lähes 20 000 korkeakouluopiskelijaa. Opiskelijoiden oma-aloitteisuus ja aktiivisuus on aina ollut keskeinen elementti aseman kehityksessä.
Kuntun mukaan terveysaseman alku oli kuitenkin varsin vaatimaton. Suomessa se aloitti toisena pääkaupunkiseudun ulkopuolisena opiskelijoiden terveysasemana. Aluksi, vuonna 1956 käytössä oli vain ylioppilaskunnan isännöitsijän entinen asunto. Ylioppilastalossa. 2000 opiskelijan terveydestä huolehti kaksi kuukausipalkkaista henkilöä. Toimitilat olivat pitkään hajallaan.
- Vasta terveystalon rakentaminen ratkaisi tilaongelmat lopullisesti, Kunttu totesi. Kirkkotien rakennuksen valmistuttua vuonna 1981 kaikki toiminnot sijoitettiin viimein saman katon alle.
Turun terveysaseman historiikki on nimeltään Yhteistuumin opiskelijan terveydeksi. Kirjallisten lähteiden lisäksi Tapani Kunttu on koonnut teosta varten laajan haastatteluaineiston.
Ei opiskelija- vaan opiskeluterveydenhuoltoa
Valtiovallan tervehdyksen terveysaseman vuosijuhlaan toi sosiaali- ja terveysministeriön kehittämispäällikkö Anne Nordblad ministeri Liisa Hyssälän oltua äkillisesti estynyt.
Nordbladin mukaan toimintaympäristöjen muutos on viime vuosina johtanut terveydenhuollossa eriarvoistumiseen eri paikkakuntien välillä. Ministeriö onkin asettanut vuonna 2003 opiskelijaterveydenhuollon työryhmän, jonka tulosten pohjalta nyt pohditaan jatkotoimenpiteitä.
Ministeriössä harkitaan esimerkiksi neuvottelukunnan perustamista. Siihen kuuluisi jaostoja eri ikäryhmien terveyden ja hyvinvoinnin seuraamiseksi ja kehittämiseksi. Työryhmä uudisti muistiossaan myös termistöä. Sen mukaan opiskelijaterveydenhuollon sijaan tulisi vastedes puhua opiskeluterveydenhuollosta.
Kuvassa Anne Nordblad sosiaali- ja terveysministeriöstä.