Avoimet ovet Tuorlassa
Tuorlan observatorio järjestää perinteeksi muodostuneen avoimien ovien päivän sunnuntaina 28. maaliskuuta.
Päivän ohjelmassa on tarjolla niin yleisöesitelmiä kuin observatorion kalustoon kuuluvien teleskooppien esittelyä. Henkilökunnan lisäksi paikalle on saatu myös Turun Ursan ja salolaisen Ursalon tähtiharrastajia kertomaan tähtitieteestä harrastuksena ja esittelemään harrastajakäytössä olevaa havaintovälineistöä.
- Tapahtuma alkaa oikeastaan jo lauantaina, sillä planetaario järjestää ylimääräisiä näytöksiä koko viikonlopun, kertoo päivän järjestelyistä vastaava tutkija Seppo Katajainen.
Varsinainen tapahtuma käynnistyy kuitenkin vasta sunnuntaina puoliltapäivin ja iltapäivän aikana tarjolla on observatorion tutkijoiden pitämiä esitelmiä galakseista kotipihan astronomiaan. Lapsiakaan ei ole unohdettu vaan tarjolla on avaruusaiheinen suunnistusrata. Myös suuren suosion saanut planetaario osallistuu päivään esittämällä tähtitieteestä kertovia elokuvia.
Mikäli taivas on pilvetön, päivä huipentuu sekä lauantai- että sunnuntai-iltana yleisölle tarjottavaan tilaisuuteen tiirailla taivaan ihmeitä Suomen suurimmalla optisella teleskoopilla. Tilaisuus on harvinainen, sillä teleskooppia käytetään tavallisesti vain tieteellisten havaintojen tekemiseen ja ne tehdään nykyisin CCD-kameroilla.
Avoimien ovien odotetaan tuovan observatoriolle useita satoja tähtitieteestä ja avaruudesta kiinnostuneita vierailijoita.
TN