Avoimen väylän kautta tutkintoon ennätysajassa
Turun yliopistossa on reilun vuoden ajan ollut mahdollista suorittaa ympäristötieteen koulutusohjelmassa LuK-tutkinto. Koulutusohjelma poikkeaa normaaleista ohjelmista siinä, että opiskelijavalinta tapahtuu avoimen väylän kautta. Ensimmäisenä avoimen väylän kautta tulleena opiskelijana koulutusohjelmasta valmistui Erik Hänninen, joka suoritti tutkinnon töiden ohessa.
Timo Vuorisalo kättelee vastavalmistunutta Erik Hännistä
Hänninen haki koulutusohjelmaan keväällä 2007 ja aloitti opintonsa saman vuoden syksyllä. Hän kiinnostui koulutusohjelmasta, koska tutkinnon avulla hän voisi mahdollisesti jatkossa toimia ympäristöasioiden parissa. Hänninen työskentelee NCC Rakennus Oy:n korjausrakentamisyksikössä, joten hän lähti hakemaan tutkinnosta lisäpontta jo olemassa olevalle työuralleen. Kandin tutkielman aihekin löytyi työpaikan asiakkuusohjelmasta, jossa kartoitettiin myös asiakkaiden ympäristönäkemyksiä.
Täydennyskoulutusta työssäkäyville
Koulutusohjelmaa yliopiston puolella koordinoiva lehtori Timo Vuorisalo korostaa, että avoimen yliopiston väylän kautta haettaviin tutkintoihin otetaan työssäkäyviä ihmisiä, jotka voivat näin suorittaa tutkinnon töiden ohessa.
– Tarkoituksena on tarjota opiskelumahdollisuus myös työssäkäyville, jotka eivät voi olla koko ajan läsnä kampusalueella, jatkaa avoimen yliopiston opetusta laitoksella koordinoiva Seppo Häkkilä.
Häkkilän ja Vuorisalon mukaan tutkintoon johtavaa avoimen väylän kautta tapahtuvaa koulutusta on kritisoitu rahalla ostettavissa olevaksi tutkinnoksi, jos osaaminen ei riitä yliopistoon pääsemiseen. He tyrmäävät kuitenkin tällaiset väitteet ja muistuttavat, että koulutusohjelma on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi työssäkäyville, ja että siihen mukaan pääseminen vaatii ison määrän avoimessa jo valmiiksi suoritettuja opintoja. Opiskelijat ovat siis jo koulutusohjelmaan hyväksyttäessä osoittaneet opiskelukelpoisuutensa.
Tutkielma syntyi lomilla
Kun Hänninen aloitti koulutusohjelmassa, hänellä oli paljon opintoja valmiina. Hyvät lähtökohdat mahdollistivat sen, että hän valmistui vuodessa. Vuorisalo muistuttaa, että itse asiassa Hänninen valmistui suunniteltua aikataulua nopeammin, sillä tutkinnon suorittamiseksi on varattu kolme vuotta aikaa.
Hänninen kertoo lukeneensa erikoistumisopintojen tentteihin sekä kirjoittaneensa LuK- tutkielmaansa pääasiassa loma-aikoina ja ylityövapailla. Hänen työstään tuli sen verran laaja, että Vuorisalon mukaan se olisi pienten muokkausten ja aineiston laajentamisen jälkeen ollut kelvollinen graduksikin.
Ympäristöasiat ovat kiinnostaneet Hännistä jo pitkään ja siksi hän päätyi opiskelemaan juuri ympäristötiedettä. Korjausrakentamisen markkinat ovat kasvaneet ja yrityksille esitetään entistä enemmän ympäristöasioihin liittyviä vaatimuksia. Yrityksissä ollaan myös siirtymässä lakisääteisestä toimintamallista asiakaskeskeisempään toimintamalliin. Tämä on lisännyt Hännisen mielenkiintoa aiheeseen. Hänninen toivookin, että hän voisi tulevaisuudessa työskennellä omalla työpaikallaan näiden asioiden yhteensovittamista edistävissä projekteissa.
– Tämä on mielenkiintoista, koska sekä LuK-tutkielmassa että käytännön elämässä olen havainnut asenteiden muuttamisen olevan kaikkein ongelmallisinta. Jos voitaisiin ensin vaikuttaa edes pieniin asioihin, voitaisiin tästä edetä vähitellen myös globaaliin suuntaan, Hänninen lisää.
RK julkaistu 12.11.2008
