Turun yliopiston kasvateille kuuluu hyvää
Turun yliopiston kasvattien määrä kasvaa koko ajan. Yliopiston alumnit työskentelevät erilaisissa tehtävissä yhteiskunnan eri aloilla sekä Suomessa että ulkomailla.
Turun akateemiset rekrytointipalvelut ovat seuranneet yliopistosta valmistuneiden sijoittumista työelämään vuodesta 1994. Tietoa myös juuri omana valmistumisvuotenasi valmistuneista sekä omasta tiedekunnastasi ja oppiaineestasi valmistuneista löytyy rekrytointipalvelujen nettisivustolta.
Elokuussa 2007 valmistuneen selvityksen mukaan lähes 80 prosenttia Turun yliopistosta vuosina 1999 ja 2000 valmistuneista koki, että heidän suorittamansa tutkinto antoi heille riittävät valmiudet alan työtehtäviin. Tärkeimpinä työssä tarvittavina tietoina ja taitoina vastaajat pitivät kykyä itsenäiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja tiedonhakuun sekä joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Raportti sisältää myös kuvauksen kunkin koulutusalan tyypillisestä kasvatista.
|
|
