"Olen vakaasti sitä mieltä, että opiskelija samaistuu opiskelujen kuluessa omaan tiedekuntaansa ja sitä kautta ammattikuntaansa. Sen vuoksi Turussa alumniaate on lähtenyt kehittymään nimenomaan tiedekuntien alumniyhdistyksistä eli ruohonjuuritasolta". |
Yliopiston piirissä toimivia alumniyhdistyksiä
Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun alumneilla on itsenäisesti toimivia yhdistyksiä, jotka toimivat yhteydessä jäsentensä kotiyliopistoon. Alumniyhdistykset ovat erinomainen tapa ylläpitää yhteyttä muihin oman alan alumneihin.
- Lääketieteellisen tiedekunnan AMA ry (Alumni Medicinae Aboenses) on vuonna 1994 perustettu Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ystävien yhdistys. Tärkeimpiä AMA:n järjestämiä tilaisuuksia ovat Akateemiset iltamat ja vuosittainen kansanedustajatapaaminen.
- Oikeustieteellisen tiedekunnan Senilex ry on vuonna 2000 perustettu Turusta valmistuneiden juristien yhdistys. Senilex ry järjestää muun muassa vuosittaisen oikeustieteellisen tiedekunnan päivän yhteydessä iltatilaisuuden alumneille.
- Turun kauppakorkeakoulun Alumniyhdistys edistää Turun kauppakorkeakoulun kasvattien, henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteistyötä. Sen tavoitteena on luoda pysyvät yhteydet valmistuneiden ja kauppakorkeakoulun välille.
- Sykli, historian (yleinen ja Suomen historia) alumnien yhteinen alumniyhditys (aikaisemmalta nimeltään Turun yliopiston historian seniorit) perustettiin vuonna 1997.Sykli järjestää tapaamisia Turussa muun muassa hyvien historiallisten ja ajankohtaisten tapahtumien ja näyttelyiden aikana.
- Ylähuone ry on vuonna 2005 perustettu poliittisesta historiasta ja valtio-opista valmistuneiden alumniyhdistys. Kotiyliopistokaupungimme Turun lisäksi Ylähuone toimii pääkaupunkiseudulla. Yhdistys järjestää mm. epävirallisia tapaamisia, paneelikeskusteluja ja seminaareja sekä pyrkii luomaan yhteyksiä valmistuneiden ja nykyisten opiskelijoiden välille.
- Raumalaista opettajakoulutusperinnettä vaaliva Myllymäen kilta ry on perustettu 1950-luvulla. Alumnitoiminnan lisäksi yhdistys tukee suomalaisen opettajankoulutuksen, erityisesti Myllymäen historiaan liittyvää tutkimustyötä. Raumalaisen opettajankoulutuksen historia on myös kattavasti esillä dosentti Lauri Kemppisen kokoamassa yli tuhat kuvaa käsittävässä valokuvakokoelmassa yhdistyksen kotisivuilla.
- Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Kilta ry on Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen entisten ja nykyisten opiskelijoiden sekä työntekijöiden yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää merenkulkualan verkottumista sekä ylläpitää ja kehittää jäsenistön ammatillisia valmiuksia.
- Diplomi-insinöörikoulutuksen 0-kerho on Digit ry:n vanhempien opiskelijoiden klubi, joka järjestää toimintaa myös opinnoissaan edenneille ja toimii linkkinä koulutusohjelmasta valmistuneiden ja vielä opiskelevien kesken.
Osakuntien senioriyhdistyksiä
- Varsinais-Suomalaisen osakunnan seniorit toimii osakuntalaisten yhdyssiteenä opintojen jälkeen ja harrastuskerhona eläkepäivien iloksi. TVO:n seniorit järjestävät kesäisin retkiä, kokoontuvat osakuntaan seniorijuhlaan aina marraskuussa, ja vuosijuhlaan maaliskuussa.
- Sata-Hämäläisen osakunnan seniorit
- Pohjalaisen osakunnan seniorit
Tieteellisiä ja muita yhdistyksiä, joilla on yhteyksiä Turun yliopistoon
Turun yliopiston läheisyydessä toimii lisäksi yhdistyksiä, joiden toimintaan yliopiston ystävät, tukijat ja perinteiden vaalijat voivat osallistua. Lisäksi lähes jokaiselta tieteenalalta löytyy oma yhdistyksensä. Tieteelliset yhdistykset toimivat alan tutkijoiden ja yhdyssiteenä ja alan tutkimuksen edistäjänä. Osa yhdistyksistä toivottaa myös kaikki alan harrastajat tervetulleeksi mukaan toimintaan.
Turun Suomalainen Yliopistoseura perustettiin 1917 organisoimaan kansalaiskeräystä, jonka tavoitteena oli perustaa Turkuun suomenkielinen yliopisto. Seuran keskeisestä merkityksestä Turun yliopiston historiassa viestii yliopiston päärakennuksen seinään kiinnitetty teksti "Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle". Yliopistoseura on edelleen aktiivinen toimija ja yliopistolle tärkeä yhteistyökumppani.
Turun Kauppakorkeakouluseura ry perustettiin vuonna 1970. Toiminnalla tehdään tunnetuksi Turun kauppakorkeakoulua, tuetaan tieteen tekemistä ja avustetaan korkeakoulun väitöskirjarahastoa, nuorten opiskelijoiden kansainvälisiä opintoja ja korkeakoulun henkilöstön ammatillista jatkokoulutusta.
- Turun yliopistojen dosenttiyhdistys ry
- Turun yliopiston eläkeläiskerho
- Koskenniemi - seura ry
- Olavi Paavolainen Seura ry
- Porthan - Seura ry on Turun yliopiston yhteydessä toimiva oppihistoriallinen, lähinnä humanistisia tieteitä edistävä yhdistys.
- Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV)
- Eksaktisten tieteiden seura ry
- Paideia -Turun klassillinen yhdistys ry
- Suomen Kielen Seura ry
- The Westermarck Society ry
- Turun Eläin- ja Kasvitieteellinen Seura ry
- Turun Historiallinen Yhdistys ry
- Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry
- Turun Maantieteellinen Seura ry
- Turun Sieniseura ry
- Turun Ursa ry
Jos jokin merkittävä yhdistys puuttuu listasta, voit ilmoittaa tiedot osoitteeseen alumni@utu.fi
