Juslenia

Henrikinkatu 2

Arkkitehti Aarne Ehojoki suunnitteli vuonna 1975 valmistuneen Juslenian (T3). Rakennus sai nimensä 1700-luvulla Turussa vaikuttaneen professori ja piispa Daniel Jusleniuksen mukaan.

Juslenia on menossa lähiaikoina peruskorjaukseen, jolloin mm. sisäänkäynnin esteellisyyteen tullaan kiinnittämään huomiota.

  • Jusleniaan on vain yksi sisäänkäynti. Varsinaista autotietä Jusleniaan ei ole. Autolla Juslenian ovelle kuitenkin pääsee ajamalla Horttokujalta puutalokorttelin läpi, jolloin auton voi jättää Juslenian oven eteen. Kirjaston ja Juslenian väliseltä parkkipaikalta laskee jyrkkä mäki ovelle.
  • Ovissa ei ole automatiikkaa. Sisällä liikkuminen on jo esteettömämpää ja joka paikkaan pääsee hissillä kulkematta rappusia. Hissit ovet kuitenkin melko kapeat.
  • Jusleniasta ei löydy inva-wc:tä. Kapeaa manuaalipyörätuolia käyttävälle löytyy kuitenkin käyttökelpoinen wc sisääntulokerroksesta oikealla sijaitsevalta käytävältä.

 

19.12.2005 11:17 Ilmari Vakkala