Yliopistokollegio

Yliopistokollegioon kuuluu 30 jäsentä, joilla on henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenistä 10 edustaa yliopiston professoreita, 10 muuta opetus- ja tutkimushenkilöstöä sekä muuta henkilöstöä ja 10 opiskelijoita. Yliopistokollegion toimikausi on neljä vuotta, kuitenkin siten, että yliopistokollegion opiskelijajäsenten toimikausi on kaksi vuotta.

Yliopistokollegion tehtävänä on:

1) päättää hallituksen jäsenmäärästä sekä hallituksen ja sen jäsenten toimikauden pituudesta samoin kuin hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkiosta;

2) valita muut kuin yliopiston henkilöstöä ja opiskelijoita edustavat jäsenet yliopiston hallitukseen;

3) vahvistaa yliopistolain 15 §:n 2 momentissa tarkoitettujen yliopistoyhteisön ryhmien valinnat hallituksen jäseniksi;

4) vapauttaa hallituksen jäsen tehtävästään hallituksen esityksen perusteella;

5) valita yliopiston tilintarkastajat;

6) vahvistaa yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille;

7) päättää vahingonkorvauskanteen nostamisesta hallituksen jäsentä, rehtoria ja tilintarkastajaa vastaan; ja

8) päättää hallituksen jäsenen vapauttamisesta tehtävästään yliopistolain 65 §:n 3 momentin mukaisesti.

Yliopistokollegio valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

28.09.2010 12:33 Anne Paasi