takaisin

Tällä sivulla:

Yhteisö

Henkilöstö

Yliopisto työyhteisönä

Yliopisto on asiantuntijaorganisaatio, jonka toiminnalle on olennaista oikein mitoitettu henkilöstörakenne sekä osaava ja työnsä mielekkääksi kokeva henkilökunta. Yliopiston henkilöstöpolitiikka tukee joustavasti yliopiston perustoimintoja ja luo edellytyksiä korkealaatuiselle opetukselle ja tutkimukselle.

Yliopisto valitsee työnantajana kuhunkin työtehtävään pätevimmän ja ammattitaitoisimman henkilön, perehdyttää uudet työntekijät työympäristöönsä ja ylläpitää avointa toimintakulttuuria painottamalla osaavaa, vastuullista ja tuloksellista johtamista. Se pyrkii palvelussuhteiden vakinaisuuteen sekä mahdollistaa työkierron, uralla etenemisen ja henkilöstön oman ammattitaidon kehittämisen.

Yhteistoimintamenettelyä hyödynnetään henkilöstöä koskevaa päätöksentekoa valmisteltaessa ja tehostettaessa työnantajan ja henkilöstön välistä sekä henkilöstön keskinäistä vuorovaikutusta.

Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön osaaminen on yliopiston menestyksen avaintekijä. Henkilöstöä kannustetaan ylläpitämään ja kehittämään omaa ammattitaitoaan ja tekemään aloitteita oman osaamisensa kehittämiseksi. Kehityskeskustelut vakiinnutetaan osaksi työyhteisön toimintaa ja niillä tuetaan sekä yksiköiden johtamista että henkilöstön työskentelyä ja kehittymistä ja uralla etenemistä.

Yliopiston henkilöstön kehittämisen menetelmällisiä ja sisällöllisiä tarpeita arvioidaan ja henkilöstön kehittämisen tarjontaa monipuolistetaan arviointien pohjalta ottaen huomioon mm. lisääntyvä kansainvälistyminen. Henkilöstön kehittämiseksi järjestetään sekä yliopistotasoista koulutusta että kohdennettuja yksikkökohtaisia kehittämishankkeita.

Henkilöstösuunnittelu

Yliopisto toteuttaa määrätietoista ja pitkäjänteistä henkilöstösuunnittelua, joka koskee tasapuolisesti koko henkilökuntaa. Kilpailun osaavasta henkilöstöstä kiristyessä yliopisto kiinnittää erityistä huomiota positiivisen työnantajakuvan luomiseen, uuden henkilökunnan rekrytoinnin onnistumiseen sekä henkilökunnan sitouttamiseen tehtäviinsä.

Yliopisto selvittää edellytykset muodostaa opetuksen ja tutkimuksen tukitoimintoja toteuttava työntekijäpooli, johon työntekijät palkataan vakituisiin palvelussuhteisiin, mutta jossa työntekijöiden toimipaikka voi vaihtua yliopiston sisällä.

Työhyvinvoinnin edistäminen

Henkilöstön työhyvinvoinnin edistäminen on osaamisen kehittämisen ohella yliopiston henkilöstöpolitiikan kulmakiviä. Olennainen osatekijä työhyvinvointia on työilmapiiri, jota parannetaan mm. esimiestyötä kehittämällä. Lisäksi yliopisto edistää työhyvinvointia työkyvyn, työterveyden ja työturvallisuuden parantamiseen tähtäävillä toimenpiteillä.

Opiskelijat

Opiskelijoiden rekrytointi

Turun yliopiston uusien kotimaisten opiskelijoiden rekrytointialue kattaa koko maan. Ulkomaisten opiskelijoiden rekrytointia tehostetaan ja se kohdennetaan valituille kohderyhmille. Keskeisenä keinona motivoituneen ja kyvykkään opiskelija-aineksen rekrytoinnissa on onnistunut viestintä opetuksen ja oppimisympäristöjen jatkuvasta kehittämisestä, tieteellisen tutkimuksen korkeasta tasosta ja koulutuksen työelämärelevanssista.

Opiskelijavalintoja ja -rekrytointimenetelmiä kehitettäessä varmistetaan hakijoiden tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu ikään, sukupuoleen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta.

Opintojen etenemisen edistäminen

Yliopistoon luodaan järjestelmä, joka mahdollistaa opintojen etenemisessä esiintyvien ongelmien havaitsemisen ja tarvittavan ohjauksen antamisen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Opiskelijoita myös rohkaistaan aktiivisesti tuomaan esiin opintojen etenemisen esteitä. Opintojen ohjausta ja opetusjärjestelyjä kehitetään kullekin tieteenalalle muodostuneiden käytäntöjen pohjalta siten, että niissä otetaan huomioon opiskelijoiden yksilölliset tarpeet ja elämäntilanne.

Opetussuunnitelmien ja opintojen mitoituksen arviointi ovat osa yliopiston normaalia toimintaa. Arvioinnin tavoitteena on kehittää toimintaa siten, että opiskelijoille taataan laadukas koulutus ja tarkoituksenmukaiset opintokokonaisuudet sekä edellytykset suorittaa opinnot joustavasti.

Opiskelijoiden oikeusturva

Yliopisto kartoittaa opiskelijoiden oikeusturvan ongelmakohdat ja luo selkeät toimintamallit niiden käsittelylle. Tukemalla opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia ja hyvän hallinnon periaatteiden sisäistämistä yliopisto-organisaatiossa edistetään myös yliopiston laatutyötä.

Opiskeluympäristön kehittäminen

Yliopisto kehittää opiskeluympäristöä siten, että se tukee opiskelijoiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä sekä seuraa opiskelijoiden hyvinvointia. Ohjausjärjestelmien ja tukipalveluiden tavoitteena on tukea opiskelijan kasvamista osaksi akateemista yhteisöä. Yhteisön kehittämisessä ja laatutyössä opiskelijanäkökulma otetaan huomioon.

02.01.2006 13:44 Ilmari Vakkala