Palkkatukiasiat
Päätökset palkkatuella palkattavan henkilön rekrytoinneista tehdään tiedekuntiin ja laitoksiin sijoittuvien osalta tiedekunnissa ja muualle sijoittuvien osalta yliopistopalveluissa. Työ- ja elinkeinotoimisto harkitsee tapauskohtaisesti palkkatuen myöntämisen edellytykset ja palkkatuen määrän. Ennen työsuhteen alkamista tulee aina olla valmiina työ- ja elinkeinotoimiston palkkatuen myöntämispäätös.
Turun yliopistoon palkkatuella palkattavat henkilöt ovat työsuhteessa Turun yliopistoon ja heitä koskevat samat palvelussuhteen ehdot kuin muita työsuhteessa olevia. Palkkatuella palkattavat otetaan pääsääntöisesti kahden kuukauden koeajalla, minkä aikana työsopimus voidaan purkaa sekä työntekijän että työnantajan taholta ilman irtisanomisaikaa. Työntekijä voi irtisanoutua palkkatukitehtävästä myös koeajan jälkeen ilman irtisanomisaikaa neuvoteltuaan ensin asiasta yksikön esimiehen kanssa. Palkkatuki voidaan maksaa täysimääräisenä, kun palkattavan työaika on vähintään 85 % kokoaikatyön työajasta.
Sairauspoissaolojen ja muiden poissaolojen osalta palkkatuella olevia koskevat samat palvelussuhteen ehdot kuin muita yliopistoon palvelussuhteessa olevia henkilöitä.
Kun yksikköön haluataan palkata palkkatuella henkilö, tulisi ottaa ensin yhteyttä henkilöstöasiantuntija Satu Heinoon, puh. 333 5901. Hänelle tulee lähettää myös kopio työ- ja elinkeinotoimiston palkkatukipäätöksestä.