Dosentti: Pakkoa käytetään liikaa psykiatrisessa hoidossa
​Lauri Kuosmanen haluaa vähentää pakkohoitomenetelmien käyttöä

​Seminaarissa luennoinut dosentti Lauri Kuosmanen muistaa ensimmäisen kokemuksensa nahkaremmeillä sitomisesta kuin eilisen. Kuosmanen – taustaltaan terveystieteiden tohtori ja sairaanhoitaja – kohtaisi sitomista työskennellessään vuosia sitten psykiatrisessa hoidossa. Tämä sai nuoren Kuosmasen kysymään, voisiko asiaa hoitaa millään muulla tapaa.

Tätä kysymystä Kuosmanen pohtii edelleen. Hänen mukaansa pakkoa käytetään liikaa psykiatrisessa hoidossa. Potilaan ääntä ei kuulla tarpeeksi. 

Pakolla hoidetaan psykiatrisia potilaita, päihderiippuvaisia, kehitysvammaisia ja tarttuvia tauteja sairastavia. Laki sallii pakkohoidon näissä tapauksissa. Esimerkiksi vanhainkodeissa sekavasti käyttäytyvät vanhukset ovat harmaampaa aluetta. Käytännön syistä myös vanhainkodeissa joudutaan toisinaan turvautumaan esimerkiksi sitomiseen.

– Suomessa turvaudutaan välillä virheellisesti pakkohoitoon, mutta pakkohoitoa jätetään joskus myös virheellisesti tekemättä. Esimerkiksi hoitamaton psykoosi on suurempi paha kuin pakkohoitoon turvautuminen, Kuosmanen selventää.

Psykiatrisessa hoidossa noudatetaan ongelmatilanteissa paternalistista periaatetta, eli lyhyesti sanottuna ajatellaan yksilön ja yhteisön parasta. Ongelmallista on kuitenkin se, että kukaan ei välttämättä tiedä etukäteen, mikä on potilaalle paras ratkaisu. Vaikeaa on myös sanoa, milloin holhoaminen muuttuu pakoksi tai vallankäytöksi.

– Laitoksissahan ei vallitse samanlainen perusoikeuksien taso kuin niiden ulkopuolella. Kännykkä, rahat, tietokone ja vaatteetkin saatetaan viedä, eikä ulos välttämättä pääse. Samaten kahvi, partaterät ja tupakka voidaan kieltää potilaalta, Kuosmanen muistuttaa.

Lauri Kuosmanen vietti taannoin vuorokauden eristyksessä samaistuakseen paremmin pakkohoitopotilaiden tuntemuksiin.

Psykiatrisella pakkohoidolla on synkkä historia. Insuliinilla, lobotomialla ja sähköshokeilla on kuitenkin ollut hyvä tarkoitus – muuta ei yksinkertaisesti keksitty. Lääkkeet tulivat vasta 1950-luvulla.

Suomessa raportoidaan edelleen putkamaisiin tiloihin eristämisestä, kiinnipitämisestä, lepositeisiin sitomisesta ja pakkoinjektioista. Pakkohoito on kuitenkin vähenemässä. Potilas ei usein edes itse tiedä, onko hän pakkohoidossa vai ei. Pakko tosin näkyy arjessa.

Pakkohoidosta tulisi olla aina enemmän hyötyä kuin haittaa. Kuosmanen korostaa, että pakkohoitokeinot saattavat auttaa hetkellisesti oireisiin, mutta eivät paranna itse sairautta. Esimerkiksi sitominen pitkäksi aikaa voi aiheuttaa myös veritulppia. Suomessa siteisiin kuolee muutama ihminen vuodessa. Lisäksi pakkohoitokeinot traumatisoivat usein potilaita.

– Tilanne on hieman kiusallinen. Meillä on Euroopan parhaat resurssit psykiatriseen hoitoon. Silti pakkoa käytetään paljon. On tilastoitu, ettei hoitajien määrän lisääminenkään ole välttämättä vähentänyt pakkohoitomenetelmien käyttöä Suomessa, Kuosmanen summaa.

Kuosmanen perustelee kauttaaltaan näkemyksiään pitkälti tutkimustuloksilla. Dosentin mukaan avatut ovet tutkitusti vähentävät pakenemisia, suljetut taas lisäävät niitä. Tuoreissa tutkimustuloksissa on myös suositeltu sitomisen korvaamista eristyksellä. Esimerkiksi Englannissa sitomisesta onkin jo luovuttu.

UNESCO Chair in Bioethics -verkoston vapaaehtoisvoimin pyörivä Suomen yksikkö keskittyy bioetiikan ja lääketieteen yhtymäkohtiin. Tiistaina 21.4. järjestetyssä Holhous ja huolenpito -seminaarissa kuultiin neljä luentoa ja keskustelua aiheen tiimoilta. Puhujina oli terveysalan ammattilaisia ja yhteiskuntatieteilijöitä.

 

Teksti ja kuvat: Henri Kanervo


Tilaa uutiskirje
Seuraa uutisia (RSS)

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 23.4.2015 13:00 ,  Päivitetty 23.4.2015 14:21

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto