Seminaarissa pohdittiin ilmastonmuutoksen vaikutusta ihmisten terveyteen
Turun yliopiston rehtorin Kalervo Väänäsen mukaan ilmaston lämpeneminen aiheuttaa runsaasti muutoksia, jotka vaikuttavat meidän joka päiväiseen elämäämme. Jo pienikin vuoden keskilämpötilan kokoaminen vaikuttaa muun muassa hyönteisvälittäjien kautta leviävien tautien esiintyvyyteen.

Seminaarin avauspuheenvuorossa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko korosti, että tutkijoiden ja kansalaisten on tärkeä tuntea ilmastonmuutoksen vaikutukset. 
 
Ilmastonmuutoksen seurauksena erilaiset sääilmiöt, kuten ennätyskuumat kesät tai leudot ja sateiset talvet tulevat vaikuttamaan suomalaisten arkeen ja näkymään myös terveysuhkina, Saarikko sanoi.

saarikko.jpg
Annika Saarikko


Turun yliopiston bioversideettiyksikön johtaja professori Ilari Sääksjärvi toivoi, että ilmastonmuutoksen yhteydessä keskusteltaisiin myös luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä. Hänen mukaansa ne liittyvät ja vaikuttavat oleellisella tavalla toisiinsa.

– Lajeja menetetään todella nopeaa tahtia. Sukupuuttoon kuolee tällä hetkellä ihmiskunnalle tuntemattomia ja tärkeitä lajeja. Osa lajeista, jotka vaihtavat elinpaikkaansa, tuovat myös mukanaan tarttuvia tauteja, Sääksjärvi totesi.

saaksjarvi.jpg
Ilari Sääksjärvi

Seminaarissa kuultiin tohtorikoulutettava Jani Sormusen luento puutiaisten levinneisyydestä. Hän kertoi, että viime kesä oli ennätysvuosi puutiaisten suhteen. Bakteeriopin apulaisprofessori Jukka Hytönen kertoi seminaariyleisölle punkkien levittämästä borrelioosista. Hytösen mukaan seurannat ovat antaneet viitteitä siitä, että lisääntyneet borrelioosi tapaukset ovat seurausta tautia kantavien puutiaisten leviämisestä yhä laajemmalle alueelle.

Bakteeriopin professori Jaana Vuopion mukaan tutkimusseurannat ovat osoittaneet ilmaston lämpenemisen olevan yhteydessä tartuntatautien leviämiseen.

– Tauteja levittävät esimerkiksi hyttyset ja jyrsijät. Ilmaston lämpeneminen lämmittää vesistöjä myös maapallon pohjoisosassa. Lämpimät kesät tuovat vesistöihin aiempaa enemmän ihmisille haitallisia bakteereja, Vuopio sanoi.
 
vuopio.jpg
Jaana Vuopio

Päivän aikana kuultiin myös fysiologian professori Jorma Topparin luento ”Ilmastonmuutoksen positiiviset terveysvaikutukset ja ihmisen kyky sopeutua.” Päivän lopuksi Ilari Sääksjärvi, Jani Sormunen, Jukka Hytönen ja Jaana Vuopio keskustelivat vararehtori Kalle-Antti Suomisen johtamassa paneelikeskustelussa ilmastonmuutoksesta ja muuttuvan tautiprofiiliin tutkimustarpeista.



>> Lue tuoreesta Aurora-lehdestä artikkeli ilmastonmuutoksesta, biodiversiteettikriisistä ja niiden tutkimuksesta
 
Krista Kalaja
 
 
 
Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 27.11.2018 11:35 ,  Päivitetty 27.11.2018 14:18

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto