Thatcherin varjo näkyy Pitkä-Jussin majatalossa

Kallioniemi kirjoittaa Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen verkkolehti Hiiskutussa, miten thatcherismista, neoliberalismista ja reaganismista on valtaosin puhuttu vain talouspolitiikan yhteydessä. Hänen vaikutuksensa populaarikulttuuriin on kuitenkin ollut suuri.
Kaiken pohjana on lapsuudenkodissa omaksuttu elämänkatsomus.

Margaret Hilda Robertsin metodistisaarnaajaisä välitti hänelle 1930-luvun pulavuosina viktoriaanista moraalia, jonka keskiössä oli itsehillinnän ja yritteliäisyyden kautta päämääränsä saavuttava yksilö, joka on kaiken yhteiskunnallisen toiminnan keskiössä. Margaret Thatcherille (1925–2013) itselleen oli jo nuorena opiskelijana järkytys, että tämä ihanne ei toteutunutkaan sodan jälkeisessä Britanniassa, Kallioniemi kirjoittaa.

Sotasankari Winston Churchillin sijaan britit äänestivät valtaan Labour-hallituksen ja aloittivat kollektiivisuuden nimiin vannovan hyvinvointivaltion rakentamisen; tämä kylvi Thatcherin sieluun katkeruuden niin sosialismia kuin 1960-luvun egalitaristisia ja radikaaleja pyrkimyksiä kohtaan. Tämän trauman käsittelystä on myös kyse Basil Fawltyn (John Cleese) hahmossa, pikkusieluisessa hotellinpitäjässä Torquaysta, jonka kulttuurihistorioitsija Rami Mähkä on kuvannut thatcherismin nurkkakuntaiseksi esiasteeksi 1970-luvulla.

– Fawltyn hahmossa tiivistyi kaikki se, mikä oli epäilyttävää thatcherismin näkökulmasta: eurooppalaisuus ja sen historiallinen uhka Britannialle Napoleonin ja Hitlerin hahmoissa, 1960-luvun seksuaalinen vapaamielisyys, ammattiyhdistystoiminta ja yläluokan etuoikeutettu ja joutilas elämä, Kallioniemi siteeraa Mähkää.

Britannian yläluokka – aina kuningashuonetta myöten – olikin jatkuvasti Thatcherin silmätikkuna: Kallioniemen mukaan jälleen yksi ristiriitainen piirre thatcherismin ideologiassa. Brittien erikoinen suhde yläluokkaiseen kulttuuriin paljastuukin tätä kautta. 1980-luvun alun nuorisokulttuurit harrastivat paljon yläluokan ja heritage-kulttuurin matkimista.

– Miten ajan popmusiikki heijasti usein ambivalentilla tavalla Thatcherin vallassaolon ajan henkeä. Yläluokkaisten tyylien matkiminen saattoi merkitä niin kritiikkiä luokkayhteiskunnan ylilyöntejä kohtaan kuin työväenluokkaisten nuorten eskapismia – kaiken kaikkiaan myös thatcherismin henkeä, jossa omilla pyrinnöillä ja ahkeruudella noustaan ”ryysyistä rikkauksiin”.

Thatcherin aikaan liitetty brittiläisen heritage-kulttuurin ja sen perinteiden romantisointi oli kuitenkin usein ristiriidassa itse thatcherismin puritanistisen hengen kanssa. Televisiosarja Menneen maailman (Brideshead Revisited, 1981) antama kuva lekottelusta samppanja-aamiaisella 1920-luvun Oxfordissa saattoi toimia metaforana 1980-luvun juppikulttuurille, mutta samalla se oli itse Margaret Thatcherin mielenmaisemassa halveksittavaa puuhaa.

Thatcherin ja feminismin välinen suhde on yksi kiistellyimmistä hänen perinnössään. Filosofian tohtori Heta Mulari onkin kysynyt miksi ja miten Thatcher on nähty feministisenä ikonina ja miksi hän oli tyttöyhtye Spice Girlsin girl-powerin yksi innoittaja 1990-luvulla.

– Varmaan samasta syystä Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja ja kansanedustaja Susanna Koski on asettanut Margaret Thatcherin vaalikampanjoissaan tähän asemaan: Thatcher asettuu historiallisen etäisyyden kautta myyttisen tahtonaisen rooliin, joka yhdessä Ronald Reaganin kanssa taisteli kylmän sodan viimeisellä vuosikymmenellä länsimaisen vapauden puolesta, Kallioniemi siteeraa Mularia.

>> Lue myös muita Hiiskuttua -lehden kirjoituksia

EH
Kuva: Roberto Rizzato, nostokuva on rajattu alkuperäisestä

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 3.11.2015 17:40 ,  Päivitetty 3.11.2015 17:54

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto