Tutkijat selvittivät klovnikalojen värityksen arvoituksen
​Vaaran uhatessa vuokkokala vetäytyy suojaan merivuokon lonkeroiden kätköihin.

​Vuokkokala (Amphiprion ocellaris) kuuluu samannimiseen, yhteensä noin kolmekymmentä lajia käsittävään, vuokkokalojen sukuun. Näille lajeille ominaista on niiden tiivis yhteiselo merivuokkojen kanssa. Merivuokot ovat meduusoiden paikalleen kiinnittyneinä eläviä sukulaisia, joiden lonkeroiden polttiaissolut auttavat saalistuksessa ja suojaavat vihollisilta. Vuokkokaloja ne eivät kuitenkaan polta, ja vaaran uhatessa kalat hakeutuvat turvaan lonkeroiden suojaan.

Jokainen vuokkokalalaji on sopeutunut elämään yhdessä vain yhden tai muutaman merivuokkolajin kanssa.

– Merivuokkolajien puolustusreaktioiden voimakkuudet ovat hyvin erilaisia ja niiden polttiaissolujen myrkyllisyys vaihtelee huomattavasti. Vastaavasti vuokkokalalajien värityksessä on merkittäviä eroja, kertoo toinen tutkimuksen tekijöistä, evoluutioekologi Sami Merilaita Turun yliopistosta.

Merilaita on yhdessä Länsi-Australian yliopiston tutkijan Jennifer L. Kelleyn kanssa tehnyt vertailevan analyysin, jossa selvitettiin kalojen värityksen polveutumista ja evolutiivista kehittymistä muun muassa suhteessa kalan kanssa symbioosissa elävän merivuokkolajin ominaisuuksiin.

– Löysimme yhteyden värityksen ja merivuokkolajien myrkyn voimakkuuden välillä. Valkoisten raitojen määrä on vähäisempi vuokkokaloilla, jotka ovat sopeutuneet yhteiseloon myrkyllisempien merivuokkojen kanssa. Tämä osoittaa kalan erikoisen värin ja kuvioinnin toimivan suojavärityksenä, Kelley toteaa.


Yhdellä merivuokolla elää usein muutaman vuokkokalan ryhmä. Isoin yksilö on naaras ja se muodostaa lisääntyvän parin toiseksi isoimman yksilön kanssa, joka on koiras.

Tutkijoiden mukaan vuokkokalan valkoiset raidat auttavat sitä kätkeytymään merivuokkojen lonkeroiden sekaan.

Myrkyllisemmillä merivuokoilla elävillä kaloilla värityksen kätkevää tehtävää tärkeämpi on sen varoittava tehtävä: kalojen silmiinpistävämpi väritys voi toimia varoitussignaalina, joka karkottaa luonnolliset viholliset. Luonnossa eliöiden räikeä väritys viittaakin usein voimakkaaseen myrkyllisyyteen.

Julkaisu: Sami Merilaita & Jennifer L. Kelley: Scary clowns: adaptive function of anemonefish coloration. – Journal of Evolutionary Biology. DOI: 10.1111/jeb.13350 

Heikki Kettunen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 6.8.2018 13:00 ,  Päivitetty 6.8.2018 14:16

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto