Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden
– Investointi ensimmäisiin elinvuosiin on tärkeää niin hyvän lapsuuden itseisarvon takia kuin myös siksi, että se tuottaa tulevaisuuden hyvinvointia, akatemiatutkija Mia Hakovirta Turun yliopistosta toteaa.
​Yhteys perheen pitkäkestoisten taloudellisten vaikeuksien ja lapsilla ilmenevien myöhempien ongelmien välillä on ollut jo aiemmin tutkijoiden tiedossa. Uutena asiana on ilmennyt yhteys perheen talousongelmien ja kaikkein nuorimmaisten lasten erityisen haavoittuvuuden välillä.

Vauvaikä-köyhyys-some-2018.jpg
– Lapsuudenaikainen köyhyys havaittiin sitä vakavammaksi, mitä nuorempana lapsi oli sen  kokenut ja mitä pidempään köyhyysjakso perheessä oli kestänyt. Yhteys havaittiin kaikkien mitattujen hyvinvointiongelmien osalta, kuten peruskoulun varaan jäämisen, mielenterveysongelmien, teiniraskauksien ja rikosten osalta, THL:n erikoistutkija Tiina Ristikari kuvaa.

Tutkimuksen mukaan varhaislapsuus on aikaa, jolloin ihmiset kehittävät kognitiivisia ja vuorovaikutuksellisia kykyjään – ne taas luovat edellytykset myöhemmälle yhteiskunnassa ppärjäämiselle. Aikaisemmat elämänvaiheet luovat pohjaa tulevien vaiheiden kehitykselle, mikä voi selittää vauva-ajan köyhyyden erityistä haavoittavuutta.  

– Taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevia lapsiperheitä pitäisi tukea monella tapaa, korottamalla etuuksia ja auttamalla vanhempia arjen sujumisessa. Investointi ensimmäisiin elinvuosiin on tärkeää niin hyvän lapsuuden itseisarvon takia kuin myös siksi, että se tuottaa tulevaisuuden hyvinvointia, akatemiatutkija Mia Hakovirta Turun yliopistosta toteaa.

Tutkimus toteutettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL)  ja Turun yliopiston yhteistyönä, ja se perustui Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoon, johon on kerätty tiedot lähes kaikista kyseisenä vuonna Suomessa syntyneistä (N=59 476). Tutkimuksessa heidän elämäänsä seurattiin 25-vuotiaaksi saakka. Tiedot tutkimukseen kerättiin eri viranomais- ja terveydenhuoltorekistereistä. Yhteensä 11 062 lapsen vanhemmat olivat saaneet toimeentulotukea ennen kuin nuoret olivat täyttäneet 21 vuotta.

EH

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 22.8.2018 15:45 ,  Päivitetty 22.8.2018 15:55

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto