World Science Festivalille satelliittitapahtuma Turkuun
​World Science Festival Turussa esitetään touko-kesäkuun taitteessa neljä New Yorkissa World Science Festivalissa käytyä tiedekeskustelua. Turun yliopiston Quantumin auditoriossa esitettävien näytösten jälkeen yleisö pääsee keskustelemaan aiheesta aihepiiriin perehtyneen Turun yliopiston tutkijan kanssa.

– World Science Festivalin tavoitteena on tuoda tieteen terävimmän kärjen ajatukset kaikkien kuultaville, eri puolille maailmaa. Se, että me olemme näytöskumppani, tekee meistä osan maailmanlaajuista yhteisöä, Turun yliopistossa tapahtumaa järjestävä Rebecca Schmidt sanoo.

Schmidtin mukaan tapahtuma antaa turkulaisille myös mahdollisuuden tuoda arvostetulla areenalla esille Turun yliopistolaisten osaamista.

– Jokaisen näytöksen jälkeen oman yliopistomme asiantuntijat johdattavat keskustelua esillä olleesta aiheesta, Schmidt sanoo.

Ensimmäisen, toukokuun 28. päivä järjestettävän, keskustelun aiheena on aivojen elektroninen stimulointi. Mietittävänä on muun muassa, kuinka pitkälle terveiden aivojen muokkaamisessa halutaan mennä. Näytöksen jälkeen keskusteluun johdattaa Turun yliopiston tutkijatohtori Henry Railo.

Näytössarja jatkuu kesäkuun 1. päivä keskustelulla kvanttihypystä, muun muassa siitä miten kvanttikaukosiirrossa tehdään koko ajan uusia ennätyksiä ja kvanttitietokoneen luomisen odotetaan olevan vain ajan kysymys. Esityksen jälkeistä keskustelua vetää Turun yliopiston teoreettisen fysiikan professori Sabrina Maniscalco.

Kesäkuun 2. päivänä aiheena on vapaa tahto. Pohdittavana on muun muassa, teemmekö todella tietoisia päätöksiä vai ovatko kaikki tekomme ennalta määrättyjä. Keskustelun juontajana toimii Turun yliopiston tutkijatohtori Hemmo Laiho.

Sarjan päättää kesäkuun 3. päivä keskustelu kiihtyvästä laajenevasta universumista ja pimeästä energiasta, jotka haastavat fysiikan lait. Keskusteluun johdattaa yliopistonlehtori Iiro Vilja.

Kaikki tapahtumat järjestetään Yliopistonmäellä Quantum-rakennuksen auditoriossa ja ne alkavat kello 16.30.


>>Lisää tietoa tapahtumasta

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 20.5.2015 9:40 ,  Päivitetty 20.5.2015 9:45

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto