Eettiset kysymykset eivät ole tärkeitä suomalaisille diplomi-insinööreille

​Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että diplomi-insinöörit eivät pidä eettisiä kysymyksiä tärkeinä työssään.

– Tämä koskee etenkin nuoria insinöörejä. Mitä vanhemmaksi diplomi-insinööri tulee, sitä tärkeämmäksi myös eettiset kysymykset nousevat, sanoo juuri tekniikan koulutuksesta väittelevä Ville Taajamaa Turun yliopistosta.

Tutkijat tarkastelivat myös, miten nuorten diplomi-insinöörien asema työelämässä vaikuttaa eettisyyteen.

– Asema ei tutkimuksemme mukaan vaikuta suhtautumiseen. Esimiehet ja asiantuntijat eivät kummatkaan pitäneet eettisiä kysymyksiä tärkeinä työssään, Taajamaa kertoo.

Tutkimus perustui Tekniikan Akateemisten Liiton (TEK) vuosina 2014 ja 2016 teettämiin kansallisen tason kyselyihin. Tutkimuksen taustalla oli kansainvälisesti tiedostettu tarve tekniikan koulutuksen kehittämisestä monitieteellisemmäksi ja yhteiskunnallisesti vaikuttavammaksi.

– Koulutuksen tulisi nyt ja tulevaisuudessa vastata paremmin yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kompleksisten ja kokonaisvaltaisten ongelmien haasteeseen. Tänä päivänä tekniikan osaajalta vaaditaan enemmän kuin pelkkiä ongelmanratkaisu- ja teknisiä tietoja ja taitoja. Jotta monitieteellisiä ja kokonaisvaltaisia insinöörityön tuloksia saadaan aikaan, on insinöörien ymmärrettävä ja huomioitava toimintansa eettiset ulottuvuudet, Taajamaa toteaa.

Tutkimus toi Taajamaan mukaan esiin laajemman kysymyksen suomalaisen tekniikan koulutuksen laadusta, sisällöistä ja metodeista.

– Voiko pelkkiin luonnontieteisiin ja esimerkiksi kauppatieteisiin perustuva koulutus vastata tulevaisuuden haasteisiin koko yhteiskunnan teknistyessä ja ongelmien tullessa entistä monimutkaisemmiksi, Taajamaa kysyy.

>> Tutkimus julkaistiin European Journal of Engineering Education -julkaisussa

JV
Kuva: Pexels

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 25.4.2017 9:30 ,  Päivitetty 25.4.2017 9:44

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto