Ensikertalaisille hakijoille oma valintakiintiö 2016

​Turun yliopistossa kukin tiedekunta on määritellyt ensikertalaiskiintiönsä koon, ja ne asettuvat vaihteluvälille 5080 prosenttia. Esimerkiksi kauppakorkeakouluun ja tietotekniikkaa pyrkiville ensikertalaisille on varattu 50 prosentin kiintiö, lääke-, hammas- ja biolääketieteessä 65 prosentin kiintiö, oikeustieteellisessä 75 prosentin sekä lastentarhanopettajan koulutuksessa ja luokanopettajan koulutuksessa 80 prosentin kiintiö. 

Ensikertalaiskiintiön ulkopuolelle jäävät ne henkilöt, jotka ovat ottaneet vastaan kevään 2014 jälkeen paikan ammattikorkeakoulu- tai yliopistosektorilla sekä ne, joilla on jo korkeakoulututkinto. Vuonna 2013 tai sitä ennen opintonsa korkeakouluissa aloittaneet ja vielä valmistumatta olevat hakevat ensikertalaiskiintiössä.

– Loppuosaan paikoista valitaan hakumenestyksen perusteella sekä ensikertalaisia että muita hakijoita, Turun yliopiston opiskelija- ja hakijapalveluiden päällikkö Nea Särkikoski sanoo.

Kiintiöt perustuvat uudistettuun yliopistolakiin, jonka mukaan korkeakoulujen on ensi vuodesta lähtien varattava yhteishaussa aloituspaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Tavoitteena on, että opiskelupaikan ottavat vastaan vain ne henkilöt, jotka todella aikovat suorittaa tutkinnon kyseisestä oppiaineesta.

Särkikosken mukaan alanvaihtajien tietä ei tukita. Yliopistot kehittävät parhaillaan muun muassa eri yliopistojen välisiä siirtoväyliä.

– Usein alanvaihtajilla on myös niin vahva motivaatio, että he kyllä paikkansa löytävät, Särkikoski sanoo.

>> Lisätietoa ensikertalaispaikoita ja tiedekuntakohtaiset kiintiöt

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Taru Malinen

Julkaistu 17.6.2015

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 8.7.2015 15:15 ,  Päivitetty 17.7.2015 15:14

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto