Erityislapsen museokäynnistä mukavampi kuvien avulla
Kekriolennot opastivat kuvien avulla erityislapsia Kuralan kylämäessä.

​Pihlmanin mukaan museoissa on jo useamman vuoden ajan mietitty, miten erityislapset voitaisiin ottaa paremmin huomioon.

– Eräitä muita saavutettavuuden näkökulmia museoissa on jo vuosia osattu ottaa huomioon, kuten fyysistä saavutettavuutta, mutta neurologisista ongelmista kärsivien lasten ja aikuisten museoasiakkuuden helpottamista on Suomessa ruvettu pohtimaan vasta viime aikoina, Pihlman kertoo.

Turun yliopiston museologian oppiaineessa päästiin käytännön toimiin, kun oppiaineen kanssa muutoinkin yhteistyötä tekevä filosofian maisteri Sanna Saarto Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry:stä lähti itse ja houkutteli myös muita perheitä mukaan.

– Kutsuimme Kuralaan lapsia, joilla on neurologisia häiriöitä. Kiersimme heidän kanssaan eri puolilla kylämäkeä ja tutustuimme heihin vähitellen. Kuuntelemalla heitä ja heidän perheitään sekä seuraamalla lasten toimintaa opimme, mitä asioita on syytä ottaa huomioon. Esimerkiksi kapea ovi saattaa olla jollekulle vaikea paikka kuljettavaksi, Pihlman sanoo.

Ohjelmaa lähdettiin rakentamaan ajatellen, miten erityislapsi voisi saada enemmän iloa museokäynnistä ja kuinka museot voisivat olla paremmin saavutettavia erityislapsille.

Perheet toimivat kokemusasiantuntijoina, ja opiskelijat kehittivät keinoja, joiden avulla museokäynnillä voidaan välttää aistiherkkiä häiritseviä tekijöitä ja samalla hyödyntää eri aisteja. Lopputulos koottiin nettisivustolle käytettäväksi myös jatkossa.

– Järjestimme Kuralan kylämäessä kaksi erilaista opastuskierrosta ja työpajaa erityislapsille ja heidän perheilleen. Niissä otettiin huomioon lasten erityistarpeita, kuten esimerkiksi aistiärsykkeisiin ja niiden kuormittavuuteen liittyviä seikkoja. Käytössä olivat myös erilaiset tukitoimet, kuten kuvien käyttö kommunikoinnin apuna, Pihlman kertoo.

Kuvilla saatettiin museokierroksen aikana kertoa sanojen rinnalla lapsille muun muassa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ne neuvovat neurologisia ongelmia omaavia lapsia esimerkiksi siinä, että seuraavaksi kävellään tai kuunnellaan.
 
Pihlman paljastaa opiskelijoiden kokeneen kurssin hyödylliseksi.

– Museon vahvuus ovat vahvat aistimaailmat. Me opimme, miten voimme etukäteen kertoa eri aistitapojen tuomista mahdollisuuksista. Aistikokemukset voivat olla miellyttäviä, neutraaleja ja jopa epämiellyttäviä. Meidän on hyvä osata miettiä eri näkökulmia asiaan, Pihlman sanoo.

>> Aisteille avattu -verkkosivusto

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Heidi Kukkonen


Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 22.12.2015 10:30 ,  Päivitetty 22.12.2015 10:35

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto