Uutuussovelluksia neuvola-asiointiin ja anonyymiin viestittelyyn

Pitkin viikkoa järjestettiin erilaisia ICT-maailmaan liittyviä tapahtumia, esimerkiksi pelinkehittäjien ilta ja lasten koodikoulu.

Osana teemaviikkoa järjestettiin 6.3. ICT Showroom-tapahtuma, jonka tarkoituksena oli esitellä turkulaisten korkeakouluopiskelijoiden ja tutkijoiden projekteja. Ammattilaisista koostuva raati kiersi päivän aikana kaikki esittelypisteet ja palkitsi päivän lopuksi parhaita innovaatioita.

Hyvinvointisovellus helpottaa neuvola-asiointia

Anni Pakarinen ja Emmi Ritavaara (kuvassa oikeanpuolimmaisina) Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta esittelivät Wellwe-pelisovellusta. Se on kehitetty it- ja hoitotieteiden laitosten sekä kauppakorkeakoulun TEPE-projektin tuloksena. Pelin kehitystyössä ovat olleet mukana myös opiskelijat Joonas Hiltunen ja Kathy Inkinen-Galang (kuvassa vasemmanpuolimmaisina). Projektiryhmään kuuluvat myös Heli Hampunen, Jesse Kaukola, Antti Kämä, Iiro Järvenpää ja Ville Ämmälä.

Wellwe on kehitetty neuvoloiden ja perheiden keskustelua varten. 

 - Peli aktivoi koko perhettä pohtimaan leikin varjolla omaa hyvinvointiaan, mikä lisää perheenjäsenten välistä keskustelua, Pakarinen ja Ritavaara kertoivat.

Ennen neuvolakäyntiä perhe pelaa peliä kotona ja vastaa fyysistä aktiivisuutta, ravitsemusta ja voimavaroja koskeviin kysymyksiin. Perhe arvioi esimerkiksi, kuinka monta kertaa viikossa perheenjäsenet harrastavat liikuntaa.

Sovellus nopeuttaa yhteydenpitoa kodin ja neuvolan välillä, sillä se lähettää perheen itsearvioinnin vastaukset suoraan neuvolaan. Vastaanotolla säästyy aikaa, kun käynnillä voidaan alkaa heti keskustella esiin nousseista asioista ja mahdollisista ongelmista.

Wellwe-sovelluksen prototyypin testaukset ovat alkamassa, ja pilottiversion testaus neuvoloissa on suunnitteilla syksyllä 2014.

Opiskelijayhteistyöllä voittoon

Päivän lopuksi tuomaristo palkitsi parhaana innovaationa Whispr-paikkasovelluksen. Se mahdollistaa kommunikoinnin tuttujen kanssa paljastamatta viestittäjän olinpaikkaa.
 
Kahden korkeakoulun opiskelijoiden muodostamaan ryhmään kuuluivat Aleksi Immonen ja Niklas Vainio Turun yliopistosta sekä Larisa Deac, Binay Devkota ja Timo Jääskeläinen Turun ammattikorkeakoulusta.
 
 
Teksti ja kuva: Maria Ojanen​

 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 7.3.2014 12:15 ,  Päivitetty 7.3.2014 15:55

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto