Kansalaisaloitteet voivat vahvistaa poliittista luottamusta – menestys ja käsittelytapa eduskunnassa vaikuttavat

​Tutkimuksessa tarkasteltiin turkistarhausta vastustaneen kansalaisaloitteen vaikutusta sitä tukeneiden kansalaisten poliittiseen luottamukseen. Tutkimus on osa Turun yliopiston Kansanvallan uudet muodot -hanketta.

 Niillä, jotka pitivät aloitteen käsittelyä oikeudenmukaisena, poliittinen luottamus vahvistui hylkäävästä päätöksestä huolimatta. Enemmistö vastaajista koki yhä eduskunnan päätöksen jälkeenkin, että kansalaisaloiteinstituutio parantaa suomalaista demokratiaa, tutkijat toteavat.

– Eduskunnan kannattaisi panostaa jatkossa vieläkin enemmän kansalaisaloitteiden käsittelyn läpinäkyvyyteen ja julkisuuteen, koska näiden tekeminen läpinäkyväksi on vaikeampaa kuin pelkän päätöksen kommunikointi. On tärkeää, että jokaista aloitetta harkitaan perusteellisesti. Muuten kansalaisaloitteilla on vaara kääntyä tässä suhteessa tarkoitustaan vastaan, tutkijat päättelevät.

Tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa Policy and Internet -lehdessä, ja se perustuu kansalaisaloitteen tukijoille ennen aloitteen eduskuntakäsittelyä tehtyyn kyselyyn, joka toistettiin aloitteen käsittelyn jälkeen. Kyselyn otos koostui Avoin Ministeriö -joukkoistamisportaalin käyttäjistä.

Kansanvallan uudet muodot Suomessa on Valtioneuvoston kanslian rahoittama Turun yliopiston tutkimushanke, jossa tutkitaan uusia demokratian muotoja ja niiden vaikutuksia paikallisella ja kansallisella tasolla.

Hanke järjestää sen aiheita käsittelevän yleisökonferenssin syksyllä 2016.

Lue lisää:

Artikkeli Policy and Internet -lehdessä

Kansanvalta-blogi

 

Kuva: Janne Hellsten

LR


Tilaa uutiskirje
Seuraa uutisia (RSS)

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 31.8.2015 15:15 ,  Päivitetty 31.8.2015 15:25

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto