Karjanhoidon varhaishistoria koottiin yksiin kansiin
​Keskiaikainen kirkkomaalaus Lohjan kirkosta

​Voita, villaa ja vetoeläimiä – Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa -teoksen pohjamateriaali syntyi Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Turun yliopiston FinnARCH-hankkeessa, jossa tutkittiin varhaisia kotieläimiä genetiikan, isotooppianalyysien ja luututkimuksen keinoin. Hanketta rahoitti Suomen Akatemia. Kirjan kirjoitustyötä rahoitti myös Koneen Säätiö.

– Tämä kirja on ensimmäinen eri tieteenalojen tutkimustietoa kokoava yleisesitys varhaisesta karjanhoidosta Suomessa. Historian kautta kirja kuvaa myös kotieläinten geenivarojen säilyttämisen tärkeyttä, kertoo hanketta johtanut professori Juha Kantanen Lukesta.

Muutaman luunsirun varassa

Turun yliopiston dosentti Auli Bläuerin kirjoittamassa teoksessa seurataan karjaeläinten historiaa Suomessa kivikaudelta nykyaikaan. Kirjassa tutustutaan myös alan tutkimukseen: millaisia ovat arkeologiset lähdeaineistot sekä luonnontieteelliset tutkimusmenetelmät, kuten muinais-DNA- ja isotooppitutkimus.

– Kaikkein varhaisimman esihistoriallisen karjan tutkimus on vain muutaman luunsirun varassa, mutta historiallisen ajan runsaiden luulöytöjen ja kirjallisten lähteiden avulla eläimiä voidaan tutkia kokoa, väriä ja joskus jopa nimeä myöten, Bläuer kertoo.

Sopeutumalla selviytyi

Myöhäiseltä kivikaudelta alkanut karjanhoito muutti ihmisten elämäntapaa. Kotieläinten tarpeista huolehtiminen vaati työtä ja sitoi ihmiset kerättyjen talvirehuvaraintojen lähelle. Eläimet puolestaan sopeutuivat niukkaan ruokintaan ja paikallisiin olosuhteisiin.

Varhaiset kotieläimet erosivat paljon nykyisistä lajikumppaneista: hevoset olivat ponien kokoisia, siat olivat kirjavia, pitkäjalkaisia ja kaarevaselkäisiä. Lampailla oli pitkät peitinkarvat alusvillan päällä, ja vaatimattomien nautojen maidontuotto oli vain murto-osa nykylehmien tuotannosta.

Voita, villaa ja vetoeläimiä – Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa -teos kuvaa konkreettisesti paikallisten kotieläintemme sopeutumisprosessin.

– Kestävät karjaeläimet olivat välttämättömiä maatalousyhteiskuntamme kehittymiselle, sanoo Bläuer.

Geeniperimää ei saa kadottaa

Paikallisista eläinkannoista kehitettiin 1800-luvulta lähtien alkuperäisrotumme, kuten itäsuomenkarja, suomenhevonen ja suomenlammas. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa karjanhoidon resurssit paranivat, ja maatiaisrotujen esi-isien ainutlaatuinen sopeutumiskyky muuttui jopa taakaksi.

1960-luvulla monet alkuperäisrotumme alkoivat uhkaavasti hävitä, mikä liittyi maaseudun modernisaatioon sekä maatalouskäytäntöjen ja ruokinnan muutoksiin.

– Kun olosuhteet tehtiin karjaa varten eikä karjaa olosuhteita varten, niukkaan ruokintaan sopeutuneet paikalliset eläimemme eivät pystyneet kilpailemaan Suomeen ulkomailta tuotujen korkeatuottoisten kotieläinten kanssa, kertoo Auli Bläuer.

Maatiaisten kestävää geeniperimää tarvitaan kuitenkin edelleen. Esimerkiksi ilmastonmuutos vaatii kotieläintalouden sopeutumista.

– Säilyttäminen on tärkeää, sillä kertaalleen menetettyjä paikallisia sopeutumia ei enää saada takaisin. Näin kävi alkuperäisille sikakannoille, joita ei enää ole, toteaa professori Juha Kantanen

Luke koordinoi Kansallista eläingeenivaraohjelmaa, joka pyrkii varmistamaan maatiaisrotujen säilymistä muun muassa keräämällä talteen geneettistä materiaalia, kuten alkioita. Maatiaiseläinten olemassaoloa turvataan myös käyttämällä niitä yhä enemmän erikoistuotannossa.

 

Bläuer, Auli: Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Karhunhammas 17. Arkeologia, Turun yliopisto 2015.

Kuvateksti: Varhaisinta karjataloutta tutkitaan pienten luunmurujen avulla. Kuvassa keskellä lampaan palaneita luunsiruja, joita vastaavat ehjät luut niiden ylä- ja alapuolella.

 

JM
Kuvat: Auli Bläuer

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 2.3.2015 13:00 ,  Päivitetty 2.3.2015 13:38

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto