Kiinteistösäätiö lahjoittaa Turun yliopistolle 270 000 euroa
Kiinteistösäätiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Suontila, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen, oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Jussi Tapani, kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund sekä Kiinteistösäätiön hallituksen jäsen, säätiön asiamies Juha-Matti Kulmala lahjoitustilaisuudessa Turun yliopistolla 21.6.2017.

​Turkulaisen Kiinteistösäätiön tarkoituksena on edistää ja tukea rakennussuunnitteluun, asumiseen, asuinympäristöön, kiinteistönhoitoon ja -hallintoon sekä kiinteistökannan säilyttämiseen liittyvää toimintaa. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa muun muassa jakamalla apurahoja sekä tukemalla asumisen ja kiinteistöalan tutkimusta ja koulutusta.

Turun yliopistossa tehdään asumiseen ja kiinteistöalaan liittyvää tutkimusta ja koulutusta liittyen esimerkiksi kiinteistötalouteen sekä varallisuusoikeuteen, jossa tarkastellaan muun muassa kiinteistöjen käyttöä ja vaihdantaa.

‒ Olemme kiitollisia Kiinteistösäätiön lahjoituksesta, joka tukee merkittävällä tavalla tutkimus- ja opiskeluedellytysten kehittämistä, sanovat kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund ja oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Jussi Tapani.

Kiinteistösäätiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Suontila kertoo, että säätiö on keskittynyt yhteistyöhön eri yhteisöjen kanssa rahoittamalla yksittäisiä hankkeita tai useampivuotisia projekteja.

‒ Osallistuimme Turun yliopiston varainkeruuseen myös edellisellä vastinrahakaudella, ja halusimme olla mukana myös tällä kertaa, Suontila sanoo.

Valtio on varautunut pääomittamaan suomalaisten yliopistojen kesäkuun loppuun mennessä keräämää pääomaa yhteensä 150 miljoonalla eurolla. Turun yliopiston varainhankinnassa kerätään lahjoituksia yksityishenkilöiltä sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan yliopiston toimintaa ja tavoitteita. Yli 10 000 euron lahjoituksen voi kohdentaa tietylle Turun yliopiston koulutusalalle. Turun yliopiston varainhankinta: www.utu.fi/lahjoita

TS
Kuva: Tilda Junko

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 21.6.2017 12:50 ,  Päivitetty 21.6.2017 13:02

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto