Lääketieteelliset alat siirtyvät yhteisvalintaan

​Hakija voi hakea korkeakoulujen yhteishaussa vain joko lääketieteen, hammaslääketieteen tai eläinlääketieteen hakukohteisiin. Hakijalle annetaan valinnassa yksi ensisijaisuuspiste lääketieteen tai hammaslääketieteen hakukohteissa. Ensisijaisuuspiste annetaan vain ensimmäiseksi hakutoiveeksi asetettuun lääketieteen tai hammaslääketieteen hakukohteeseen.

Lääketieteelliset alat ovat tehneet valintayhteistyötä jo pitkään, ja yhteisvalintaan siirtyminen on osa valintayhteistyön tiivistämistä ja alan opiskelijavalintojen kehittämistä. Lääketieteellisten alojen valintayhteistyön kehittäminen on myös osa opetus- ja kulttuuriministeriön Opiskelijavalintojen uudistaminen -kärkihanketta.

– Tiedekuntien välisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet ja esimerkiksi valintakokeiden sisältö on ollut jo kauan sama eri tiedekunnissa. Yhteisvalintaan siirtyminen on tälle luontevaa jatkoa. Uudistus tehostaa valintaprosessia ja tiivistää eri yliopistojen valintayhteistyötä entisestään, Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pentti Huovinen tiivistää.

Lääketieteellisille aloille oli vuoden 2017 korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 9435 hakijaa, joista noin 90 prosenttia oli ensisijaisia hakijoita. Aloituspaikkoja lääketieteen yhteisvalinnassa keväällä 2018 on yhteensä 735, hammaslääketieteessä 180 ja eläinlääketieteessä 68.

Yhteisvalinnassa ovat mukana Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Yliopistot julkaisevat lääketieteellisten alojen valintaperusteita 18.10. alkaen Opintopolku.fi -palvelussa.

Lääketieteellisten alojen yhteisvalintaa koordinoi Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta. Lääketieteellisten alojen valtakunnallisen valintatoimikunnan puheenjohtajana toimii Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Kyösti Oikarinen. 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 18.10.2017 11:30 ,  Päivitetty 18.10.2017 15:18

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto