Nobel-palkittu Stefan Hell vierailee Turun yliopistossa

​On luontevaa, että Hell vierailee Turussa puhumassa Nobel-palkitusta työstään, sillä hän sai ideansa korkearesoluutiomikroskopian kehittämiseen työskennellessään Turun yliopistossa. Hellin ensimmäiset julkaisut fysiikan lakeja kiertävästä mikroskoopista syntyivät 1990-luvulla, jolloin hän johti Turun yliopistossa tarkan mikroskopian periaatetta kehittänyttä tutkijaryhmää.

– Ilman Turun yliopistoa olisin luopunut tieteestä, Hell totesi Helsingin Sanomille syksyllä 2014.

Vierailun kunniaksi järjestettävässä seminaarissa rehtori Kalervo Väänänen luovuttaa nobelistille Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkin. Merkki voidaan myöntää henkilölle, joka on merkittävästi ansioitunut Turun yliopiston henkisten tai aineellisten päämäärien toteuttamisessa.

– Stefan Hell on kemian Nobel-palkinnollaan lisännyt merkittävästi Turun yliopiston tunnettavuutta tiedemaailmassa. Turun yliopisto ja Turun Suomalainen Yliopistoseura haluavat kiittää häntä myöntämällä hänelle Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkin, sanoo Väänänen.

Hellin vierailu alkaa opiskelijatapaamisella, jolloin kuvantamisesta kiinnostuneilla perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus haastatella nobelistia ja keskustella hänen kanssaan.

Turun yliopiston ja Åbo Akademin opiskelijoille ja henkilökunnalle avoimessa seminaarissa Medisiinan Osmo Järvi-salissa Hell luennoi uraauurtavista havainnoistaan fluoresoivien molekyylien ominaisuuksien hyödyntämisestä valomikroskopian erottelukyvyn parantamisessa.

– On hienoa saada Hell vieraaksi Turkuun, sillä täällä hän teki Nobel-palkintoon johtaneet keksintönsä toimiessaan post-doc tutkijana lääketieteellisen fysiikan tutkimuslaboratoriossa, sanoo lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan professori Pekka Hänninen.

>> Seuraa seminaaria livenä
>> Lue lisää tilaisuudesta

JV
Kuva: Max Planck Institute for Biophysical Chemistry

Julkaistu 4.5.2015


Tilaa uutiskirje
Seuraa uutisia (RSS)

 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 7.5.2015 12:35 ,  Päivitetty 8.5.2015 8:52

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto