Satakunnan korkeakoulusäätiö lahjoittaa yliopistoille 125 000 euroa

​Säätiön tavoitteena on tukea korkeakouluopetuksen ja tieteellisen tutkimuksen kehittämistä Satakunnassa. Satakunnan korkeakoulusäätiö tekee 125 00 euron lahjoituksen yliopistojen pääomaan.

Säätiön lahjoituksessa ovat mukana Tactic Games Oy, LähiTapiola Satakunta, Porin kauppiassäätiö, Porin kauppaseura sekä Länsi-Suomen Osuuspankki, jonka 25.11. julkistetusta miljoonalahjoituksesta Porissa ja Raumalla toimiville yliopistoille osa kanavoituu Satakunnan korkeakoulusäätiön kautta. 

Säätiön hallituksen puheenjohtaja Sampsa Katajan mukaan nyt tehtävä lahjoitus vahvistaa entisestään Turun yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston läsnäoloa Satakunnassa.

Satakunnan korkeakoulusäätiön lahjoitus julkistettiin säätiön 25-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä perjantaina 27.11.

Pelillistämisen yhteisprofessuuri Porin yliopistokeskukseen

Turun yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto kertoivat samassa tilaisuudessa perustavansa Porin yliopistokeskukseen yhteisen pelillistämisen professuurin.

Professuuri syventää edelleen yliopistojen yhteistyötä ja edistää tieteidenvälistä tutkimus- ja opetusyhteistyötä Porin yliopistokeskuksessa, jossa on jo entuudestaan vahvaa digitaalisen teknologian ja pelillistämisen osaamista.

Pelillistämisellä tarkoitetaan pelien dynamiikan ja mekaniikan soveltamista eri ympäristöissä, kuten erilaisissa verkkopalveluissa, koulutuksessa tai työelämässä.

Professuurin täyttö aloitetaan alkuvuodesta.

Teksti: Tuomas Koivula
Kuva: Hanna Oksanen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 27.11.2015 14:30 ,  Päivitetty 27.11.2015 14:38

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto