Sosiaalityöntekijöille uusi erikoistumiskoulutus

​Erikoissosiaalityöntekijän koulutus on osa uutta asiantuntija-ammattien erikoistumiskoulutusta, jossa yhdistyvät aiempaa tiiviimmin uusin tutkittu tieto ja työelämän kokemukset. Koulutus on suunnattu kaikille sosiaalityöntekijöille, joilla on tarvetta vahvistaa ja syventää osaamistaan.
 
Erikoissosiaalityöntekijän koulutuksen voidaan suorittaa työn ohessa reilussa kahdessa vuodessa, laajuudeltaan se on 70 opintopistettä. Koulutus sisältää 16–20 päivää lähiopetusta, verkkotyöskentelyä ja itsenäistä työskentelyä.
 
Koulutuksen tuottamia tietoja ja taitoja hyödynnetään omassa työssä ja työyhteisössä. Näin uusin oppi saadaan saman tien koko työyhteisön hyödyksi. Opintoihin sisältyy koulutuksen aikana tehtävä oman työn kehittämiseen nivoutuva käytännöllistieteellinen lopputyö.
 
Koska erikoistumiskoulutukset vastaavat työelämässä havaittuihin osaamistarpeisiin, niiden rahoitus perustuu valtion ja yliopistojen rahoituksen ohella työelämästä saataviin opintomaksuihin. Erikoissosiaalityöntekijän koulutuksen opintomaksu on 3500 euroa. Opintomaksun voi maksaa useammassa erässä koulutuksen kuluessa ja se voidaan jakaa työnantajan ja opiskelijan kesken.
 Lapsi-, nuoriso- ja perhesosiaalityön ja Rakenteellisen sosiaalityön koulutusten opiskelijahaku 2.5.- 7.6.2016. Ensimmäiset lähiopetuspäivät järjestetään syksyllä 2016.
 
Ajantasainen tieto opetussuunnitelmista, hakuajoista, valintakriteereistä ja osallistumismaksuista osoitteessa www.sosnet.fi/erko

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Hanna Oksanen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 3.5.2016 12:00 ,  Päivitetty 3.5.2016 12:05

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto