Tekniikan verkostoyliopisto FITech kehittää koulutusta elinkeinoelämän kanssa

​FITechin (Finnish Institute of Technology) tavoitteena on kehittää Suomen innovaatiokykyä korkeatasoisen koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan avulla yhteistyössä yliopistojen ja elinkeinoelämän kanssa.

FITechin 20.11. nimitettyyn johtokuntaan kuuluvat sen perustajajäsenten edustajat seitsemästä tekniikan alan yliopistosta, Teknologiateollisuus ry:stä ja Tekniikan akateemiset ry:stä. Turun yliopistosta FITechin johtokuntaan kuuluu vararehtori Kalle-Antti Suominen. Puheenjohtajana toimii Aalto-yliopiston vararehtori Eero Eloranta.

FITechin ensimmäisenä tehtävänä on tukea Lounais-Suomen talouskasvua lisäämällä tekniikan alan osaajien määrää alueella. Yhteistyöyliopiston ensimmäiselle innovaatioyhteisölle, FITech Turku -hankkeelle, on nimitetty johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Elomatic Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Manner. FITech Turku -hankkeen johtoryhmässä Turun yliopiston edustaja on dekaani Tapio Salakoski.

– Osaajia tarvitaan useille teollisuuden ja muun liiketoiminnan aloille sekä suuriin että erityisesti myös pienempiin yrityksiin. Positiivisen rakennemuutoksen ratkaisu kestävällä ja innovaatioita ruokkivalla tavalla on myös kansallisen kilpailukyvyn elinehto, Manner sanoo.

Yliopistojen perinteisen koulutuksen rinnalle on tulossa innovatiivisia yhteistyömalleja yritysten, yliopistojen ja opiskelijoiden yhdistämiseksi.

– Esimerkiksi kursseihin on tarkoitus integroida projekteja, joissa olisi mukana usean eri yliopiston opiskelijoita ratkomassa eri yritysten haasteita. Lounais-Suomeen tarvittavien huippuosaajien koulutuksen varmistaminen on FITechin lähiajan tärkein tehtävä, Eloranta kertoo.

FITech (Finnish Institute of Technology) on tekniikan alan yliopistojen muodostama verkosto, joka aloitti toimintansa vuonna 2017. Sen tavoitteena on ohjata tekniikan alan osaajia Suomen kasvualoille. Yhteistyöyliopistoon kuuluvat Aalto-yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. FITechin perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan akateemiset ry.

TK

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 22.11.2017 9:10 ,  Päivitetty 22.11.2017 9:10

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto