Turun yliopisto huippuyliopistojen joukossa vaikuttavan tutkimuksen ansiosta

​Turun yliopiston sijoittuminen on ollut nousujohteista maailman laajimmaksi mainitussa THE-yliopistovertailussa. Vuonna 2013 yliopisto ei mahtunut vertailun 400 parhaan yliopiston joukkoon. Vuonna 2014 yliopisto nousi luokkaan 351–400, ja viime vuonna yliopisto paransi sijoittumistaan luokkaan 301–350. Tänä vuonna yliopisto on onnistunut säilyttämään sijoituksensa tässä luokassa.

Yliopistojen kesken käydään alati kiihtyvää kilpailua. Maailman huippujen joukossa säilyminen vaatii siis jatkuvaa kehittämistä ja entistä parempia saavutuksia. Yliopiston hyvän sijoittumisen taustalla on erityisesti tutkimusjulkaisujen saama runsas sitaatiomäärä.

– Sijoituksemme säilyminen on iloinen uutinen ja vaikka tiukentuva talous tuo haasteita, uskon että etenkin uuden strategiamme (2016–2020) avulla pystymme jatkossakin vastaamaan kansainvälisen kilpailun asettamiin haasteisiin,  tutkimuksesta vastaava vararehtori Kalle-Antti Suominen sanoo.

Vertailussa yliopistot laitetaan paremmuusjärjestykseen muun muassa tutkimukseen, koulutukseen, tiedon siirtoon ja kansainvälisyyteen liittyvien mittareiden perusteella.

Listan 600 parhaan yliopiston joukossa on yhdeksän suomalaisyliopistoa. Kärjessä ovat Oxfordin yliopisto ja California Institute of Technology.

>> THE World University Rankings
>> Turun yliopisto kansainvälisissä yliopistovertailuissa


Teksti: Tuomas Koivula
Kuva: Hanna Oksanen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 22.9.2016 9:15 ,  Päivitetty 23.9.2016 10:23

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto