Turun yliopistolla toiseksi eniten hakijoita suomalaisyliopistoista kevään yhteishaussa

​Turun yliopistoon haki tänä keväänä 17 264 hakijaa ‒ toiseksi eniten suomalaisyliopistoista. Heistä lähes 9 000 oli ensisijaisia hakijoita, mikä on määrällisesti toiseksi eniten suomalaisista yliopistoista.

‒ Olemme monialainen yliopisto, joka tarjoaa koulutusta suosituilla koulutusaloilla. Lisäksi Turun yliopisto on tunnettu yliopisto ja Turku suosittu opiskelukaupunki ‒ viime aikoina Turun näkyvyyteen opiskelukaupunkina on satsattu yhteistyössä Turun kaupungin ja muiden korkeakoulujen kanssa, kertoo Turun yliopiston opiskelija- ja hakijapalveluiden päällikkö Nea Särkikoski.

Turun yliopisto on kuluneen vuoden aikana panostanut erityisesti hakijaneuvontaan.

‒ Tälle on ollut runsaasti kysyntää, ja aiomme jatkaa onnistunutta avausta hakijoiden neuvontapalveluissa, Särkikoski sanoo.

Korkeakoulujen yhteishaussa oli yhteensä 152 000 hakijaa. Aloituspaikkoja yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on yhteensä noin 50 000. Tänä keväänä korkeakoulujen tuli ensimmäistä kertaa varata aloituspaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville.

Koulutusalakohtaiset hakijatilastot saadaan myöhemmin keväällä.

TS

Kuva: Hanna Oksanen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 7.4.2016 16:10 ,  Päivitetty 7.4.2016 16:12

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto