Turun yliopiston tutkimus ja kansainvälisyys keräsivät kiitosta yliopistovertailussa

​U-Multirank on Euroopan unionin rahoituksella toteutettava vuonna 2014 käynnistynyt yliopistojen maailmanlaajuinen vertailujärjestelmä. Nyt toista kertaa toteutetun vertailun tavoitteena on kuvata opiskelijoiden ja yliopistojen saavutuksia useilla eri osa-alueilla.

Vertailu perustuu viiteen luokkaan: tutkimustyön maineikkuus, opetuksen ja opiskelun laatu, kansainvälisyys, onnistuminen osaamisen siirtämisessä (esimerkiksi kumppanuudet yritysten kanssa) ja panos alueelliseen kehitykseen.

Turun yliopisto pärjäsi vertailussa jälleen hyvin ja on useilla osa-alueilla ensimmäisessä very good -luokassa. Tulos on samansuuntainen kuin vuosi sitten toteutetussa vertailussa.

– Multiranking-tulokset olivat oikein mukavaa luettavaa. Kansainvälisyys, joka on ollut aikaisemmin meidän heikko kohta, näyttää olevan nopeasti kohenemassa. Kansainvälisten tutkimus- ja koulutusyhteyksien luominen on myös tulevaisuudessa meidän keskeisiä kehittämisen alueita, sanoo rehtori Kalervo Väänänen.

Kansainvälisyys koskee opiskelijoita, henkilökuntaa ja julkaisuja

Turun yliopisto saavutti vertailun korkeimman tason esimerkiksi tutkimusjulkaisujen ja kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrissä. Erinomaisella tasolla yliopisto on myös post doc -tutkijapaikkojen ja kansainvälisen tutkimushenkilöstön määrissä. Lisäksi opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus on huippuluokkaa.

Kiitosta yliopisto sai myös ulkopuolelta saadusta tutkimusrahoituksesta, yksityisiltä tahoilta saaduista lahjoituksista ja koulutustarjonnan kautta kerätyistä tuloista. Kehitysmahdollisuuksia yliopistolla on vertailun mukaan esimerkiksi kansainvälisten tohtoriohjelmien tarjonnassa ja opiskelijoiden valmistumisessa tavoiteaikaan mennessä.

Kokonaisarvion lisäksi Turun yliopistosta arvioitiin tällä kertaa psykologiaa, lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmaa ja informaatioteknologian laitosta. Alat menestyivät arvioinnissa verrattain hyvin.

Tavoitteena parantaa korkeakoulujärjestelmien laatua

U-Multirankin taustalla on EU:n tarve parantaa Euroopan korkeakoulutusjärjestelmien laatua ja monimuotoisuutta ja tuoda esiin korkeakoulutukseen liittyviä myönteisiä seikkoja eri puolilla Eurooppaa. Vertailussa oli mukana yli 1200 yliopistoa.

Listan kokoaa riippumaton yhteenliittymä, jota johtavat Centre for Higher Education (CHE) Saksassa ja Center for Higher Education Policy Studies (CHEPS) Alankomaissa.

Vertailun tarkoituksena on muun muassa auttaa opiskelijoita valitsemaan itselleen sopivin yliopisto. U-Multirankingin verkkosivustolla voi tehdä vertailuja ja tutustua yliopistojen vahvuuksiin.

>> U-Multirank

JV
Kuva: Hanna Oksanen


Tilaa uutiskirje
Seuraa uutisia (RSS)

 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 30.3.2015 12:40 ,  Päivitetty 30.3.2015 12:53

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto