Tutkijat löysivät uuden elimistömme imutieliikennettä säätelevän molekyylin

​Turun yliopiston tutkijat löysivät aiemmin tuntemattomia ja yllättävän suuria molekulaarisia eroja imuteiden välillä. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin uusi imutieliikenteestä vastaava molekyyli.

– Arvelemme löydön avaavaan uusia mahdollisuuksia kontrolloida elimistön puolustusvastetta ja myös haitallista soluliikennettä, kuten esimerkiksi syövän leviämistä, akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen sanoo.

Imutieliikenne on yksi puolustusmekanismimme perusta. Valkosolut kulkeutuvat kehon ääreisosista imuteitä pitkin imusolmukkeisiin, ja kuljettavat mukanaan taudinaiheuttajia, joita kohtaan imusolmukeissa syntyy immuunivaste.

Immuunivasteen kehittymisen seurauksena syntyy valkosoluja, jotka kykenevät eliminoimaan taudinaiheuttajan. Valkosolut poistuvat imusolmukkeista imuteitä pitkin päätyen verenkiertoon ja lopulta sinne, missä kyseinen taudinaiheuttaja lymyilee.

– Tiedetään, että kaikki valkosolut pääsevät ihmisen ääriosista, kuten iholta, imusolmukkeisiin. Mutta vain tietty ryhmä valkosoluista pääsee lähtemään imusolmukkeista eteenpäin vievien imuteiden kautta. Tällaista valikoivaa liikennettä säätelevät mekanismit ovat olleet tähän asti tuntemattomia huolimatta siitä, että ne vastaavat myös useiden syöpien leviämisestä, Jalkanen toteaa.

>> Tutkimus julkaistiin Proceedings of National Academy of Sciences USA -julkaisusarjassa


Akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen uskoo uusien tutkimustulosten auttavan tulevaisuudessa haitallisen soluliikenteen torjumisessa.

JV
Kuvat: Hanna Oksanen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 7.9.2016 15:50 ,  Päivitetty 7.9.2016 16:07

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto