Tuulivoiman lepakkovaikutusten arvioinnissa on huomioitava paikallinen lajisto
​Törmäysriski on suurin avoimia elinympäristöjä suosivilla lepakkolajeilla, jotka liikkuvat säännöllisesti myös ylempänä ilmassa.

​Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus on koostanut yhteenvedon tuulivoimaloiden vaikutuksista lepakoihin 2000-luvulla tehtyihin tutkimuksiin ja tutkimuskirjallisuuteen perustuen. Yleistason tarkastelun ohella tutkimusraportissa esitetään yhtymäkohtia myös suomalaiseen tuulivoimasuunnitteluun sekä hankkeiden mahdollisiin lepakkovaikutuksiin.

Katsaus on toteutettu osana Euroopan aluekehitysrahaston ja yksityisten tuulivoima-alan toimijoiden rahoittamaa LTSS-hanketta (Luontotietoa tuulivoimatuotannon suunnitteluun Satakunnassa).

Pohjanlepakolla on suurin törmäysriski Suomessa

Lepakoiden törmäykset jakautuvat yleensä hyvin epätasaisesti lajien välillä. Suurimpia törmäysriskit ovat erityisesti avoimia elinympäristöjä suosivilla lajeilla, jotka liikkuvat säännöllisesti myös ylempänä maanpinnan yläpuolella. Euroopassa tähän lajiryhmään kuuluu muuttavien lajien ohella kuitenkin myös useita paikallisia lajeja, joiden törmäysriskit voivat joillakin alueilla olla vähintään yhtä suuret kuin pitkän matkan muuttajilla.

– Tehdyt tutkimukset viittaavatkin siihen, että törmäysten määrät heijastelevat varsinaisen muuttokäyttäytymisen sijaan voimakkaammin alueen luonnon ominaispiirteitä sekä törmäyksille alttiiden lajien yleistä esiintymisaktiivisuutta, kirjallisuuskatsauksen laatimisesta vastannut tutkimuskoordinaattori Asko Ijäs toteaa.

– Suomessa valtaosa pitkän matkan muuttajista kuuluu nykyisin harvalukuisiin lajeihin, mikä pienentää samalla niiden törmäysriskejä. Erityisesti rannikkoalueiden ulkopuolella tuulivoimalaan törmäävä lepakko onkin muuttavien lajien sijaan ennemmin kotoinen pohjanlepakko, jota tavataan nykyisin käytännössä kaikilla Etelä- ja Keski-Suomeen suunnitelluilla tuulivoima-alueilla, Ijäs jatkaa.

Kova tuuli vähentää lepakoiden törmäyksiä

Luonnossa kova tuuli rajoittaa usein selkeästi lepakoiden liikkumista erityisesti avoimilla paikoilla. Keski-Euroopassa lepakoiden törmäysmääriä onkin viime vuosina pystytty pienentämään jopa alle puoleen rajaamalla voimalan toimintaa alle 6 m/s tuulennopeuksilla.

Tämä on toisaalta hyvä uutinen myös tuulivoimasuunnittelun kannalta, koska nykyaikaiset tuulivoimalat saavuttavat tuotantohuippunsa yleensä vasta tätä suuremmilla tuulennopeuksilla. Periaatteessa lepakoiden törmäysriskejä on tästä syystä mahdollista ehkäistä tehokkaasti ilman, että toimenpiteillä on juurikaan vaikutusta voimaloiden kokonaistuottoon.

Seuranta on Suomessa vielä lapsenkengissä

Suomalaisten tuulivoimaloiden vaikutuksia lepakoihin ei ole vielä tutkittu joitakin pilottikokeita lukuun ottamatta. Tiedon puuttuminen heijastuu nykyisin edelleen tuulivoimapuistojen vaikutusten arviointeihin, joissa tukeudutaan käytännössä ulkomailla tehtyihin tutkimuksiin ja niiden tulosten yleistämiseen.

Ulkomailla tehdyt tutkimukset antavat selvän kuvan tuulivoimaloiden törmäysriskien kannalta merkittävimmistä lajiryhmistä. Kuitenkin tieto siitä, kuinka suuren riskitekijän tuulivoimalat suomalaisille lepakoille todellisuudessa muodostavat, puuttuu vielä käytännössä kokonaan.

Kaikki suomalaiset lepakkolajit kuuluvat luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on luonnonsuojelulain nojalla kielletty. Lepakoiden vahva suojelullinen asema velvoittaa huomioimaan ne myös osana tuulivoimarakentamista ynnä muuta maankäytön suunnittelua.

>> Kirjallisuuskatsaus tuulivoimaloiden lepakkovaikutuksista

Kuva: Noel Reynolds

JV


Tilaa uutiskirje
Seuraa uutisia (RSS)


 

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 11.2.2015 10:55 ,  Päivitetty 11.2.2015 11:05

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku



Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto