Työnantaja, palkkaa harjoittelija avuksesi!

​Rekry - Turun yliopiston työelämäpalvelut -yksikkö toimii yliopisto-opiskelijan ja työnantajan välimaastossa ja auttaa muun muassa harjoittelijan palkkaamisessa. Rekryn kokemuksen mukaan työnantajat arvostavat opiskelijoissa erityisesti innostuneisuutta, oma-aloitteisuutta ja oppimiskykyä.

‒ Organisaation tarpeesta riippuen harjoittelija saatetaan palkata avuksi kiireisimpään sesonkiin tai kehittämistyöhön, johon vakituiset resurssit eivät riitä, kertoo suunnittelija Pilvi Lempiäinen.

Harjoittelu on yksi keinoista, jotka auttavat opiskelijaa löytämään työpaikan valmistumisen jälkeen. Rekryn laatiman vuosi valmistumisen jälkeen tehtävän sijoittumisseurantakyselyn mukaan yli 70 prosenttia harjoittelupaikan löytäneistä kokee, että harjoittelu auttoi työllistymistä ja työnhakua paljon tai jonkin verran.

Turun yliopistolla on runsaasti pitkäaikaisia kumppaneita, jotka tarjoavat harjoittelijoille työkokemusta vuodesta toiseen. Yksi heistä on Kustannusosakeyhtiö Sammakon kustantaja Seppo Lahtinen. Yritykseen on palkattu niin suomalaisia kuin kansainvälisiä opiskelijoita monenlaisiin tehtäviin. Tänä kesänä harjoittelija keskittyi käännöstöihin.

‒ Kannattaa ehdottomasti rohkeasti palkata opiskelija harjoittelijaksi. Siinä on mahdollisuus saada hyvä työntekijä. Ja opiskelijan auttaminen alalla eteenpäin antaa paljon myös työnantajalle, Lahtinen sanoo.

Huolellinen rekrytointi ja perehdyttäminen avaimia onnistuneeseen harjoitteluun

Harjoitteluja koordinoiva Pilvi Lempiäinen muistuttaa, että perehdyttäminen ja työpaikalla nimetty ohjaaja ovat tärkeitä, jotta opiskelija pääsee sisään työtehtäviin mahdollisimman nopeasti. Käymällä yhdessä läpi harjoittelujaksoon kohdistuvia tavoitteita ja odotuksia voi varmistaa, että sekä harjoittelija että työnantaja ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

‒ Opiskelijat ovat hyvin aktiivisia ja tiedustelevat meiltä harjoittelupaikkaa. Tämä antaa jo lähtöönsä positiivisen signaalin opiskelijan oma-aloitteisuudesta ja tietysti kiinnostuksesta juuri meidän toimintaamme kohtaan, Lahtinen toteaa.

Lahtinen korostaa rekrytointiprosessin tärkeyttä harjoittelun onnistumisen kannalta.

‒ Haastatteluun kannattaa panostaa; molemminpuolinen hyöty syntyy, kun työtehtävät ja harjoittelijan persoona ja kokemus käyvät yksiin.

Näin palkkaat harjoittelijan

Harjoittelijan voi palkata mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta eniten harjoitteluita tehdään kesäaikaan. Tutustu harjoittelijan palkkaamisen käytäntöihin ja jätä oma ilmoituksesi opiskelijoille.

>> Tutustu työnantajan ohjeisiin

TS

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 12.10.2016 13:40 ,  Päivitetty 12.10.2016 13:56

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto