Uutuusteos sukeltaa turkulaisen populaarimusiikin villien vuosien pyörteisiin

Ensimmäisen aallon punk-legenda TV:n Orjat keikalla Turussa 1980. Kuva: Petri Tamminen.

Toisen soinnun etsijät. Turkulaisen populaarimusiikin villit vuodet 1970–2017 on ensimmäinen tutkimukseen perustuva yleisesitys. Se avaa laajan näkymän turkulaisen populaarimusiikin alakulttuureihin ja monenkirjaviin ilmiöihin, alkaen ensimmäisestä Ruisrock-festivaalista ja päätyen nykypäivän tekijöihin ja tapahtumiin. Musiikin tekijöiden ja esittäjien ohella teoksen sivuilla nousevat esiin myös esimerkiksi keikkajärjestäjät, ruohonjuuritason toimijat, tuottajat ja klubimogulit.

U-laineista indiepopin hyökyaaltoihin 

Turkulaiset muusikot ovat olleet usein populaarimusiikin ensimmäisten aaltojen harjalla Suomessa. He ovat antaneet vauhtia, kun U-laineet, punk-pärskeet, listapopin pintaväreet sekä konemusiikin, hip hopin ja indiepopin hyökyaallot ovat muokanneet populaarimusiikin kenttää.

Tommie Mansfield oli kantrin ja muun juurimusiikin ehdottomia edelläkävijöitä Suomessa, Bogart Co. puolestaan näytti tietä kaupalliselle tanssipopille. Suurlähettiläät raivasivat tietä Suomi-soulille, Pääkköset ja Nikke T. olivat Suomi-räpin edelläkävijöitä, Xysma oli grindcoren ja Reverend Bizarre puolestaan doom metallin pioneeri. Jaakko Salovaara, Bomfunk Mc’s ja Darude veivät vuosituhannen vaihteessa Suomen kansainvälisen tanssipopin listoille, Grönholm ja Kärki listaavat. 

Edelläkävijyydestä huolimatta Turusta ei tullut Suomi-rockin vahvaa kaupunkia, eikä Turku päässyt vuosikymmeniin ylpeilemään kansainvälisillä pop- ja rocktähdillä. Turkulaisten näkyvyys oli vaatimatonta varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla. Miksi? 

– Turussa ei toiminut paikallisia, mutta valtakunnallisesti merkittäviä levy-yhtiöitä, jotka olisivat ottaneet proge- ja muut rockbändit suojiinsa. Helsingissä Love/Johanna ja Tampereella Poko Records vaikuttivat keskeisesti artistien ja bändien näkyvyyteen, Grönholm toteaa. 

Turku jäi katveeseen myös Suomen musiikkimediassa ja mediassa yleensäkin. 1970-luvun lopun ja 1980-luvun television musiikkiohjelmissa, kuten Iltatähti, Tuubi, Levyraati ja Hittimittari, turkulaisbänditkin alkoivat vähitellen saada jalansijaa myös kansallisissa musiikkipiireissä. Varsinkin Bogart Co. sai Dingo-ilmiön vanavedessä laajan teinifaniseuraajien joukon.

Turkulaisen populaarimusiikin näkyvyyden vaimea pohjavire kääntyi 1990-luvun kuluessa, kun indierock ja indiepop kehittyivät tyypillisenäkin pidetyksi turkulaiseksi rock-musiikiksi. Turussa elettiin tuolloin vilkkaan klubikulttuurin vuosia ja kaupungissa oli paljon samaan sukupolveen kuuluneita muusikoita.

Vasta- ja sivupyörteet 

Teos kertoo niin rockin ja popin valtavirroista kuin Turulle tyypillisistä vasta- ja sivupyörteistä.

– 1970-luvun punk-piireissä esimerkiksi oli porukkaa, joilla oli vahva kytkös Turun undergroundin 1960-luvun kirjalliseen perintöön ja siitä tuli vahva pohja myöhemmin eräille 1980-luvun postpunk- ja taiderock-bändeillekin. Ensimmäisen punk-aallon bändeille punk oli paljon laajempi ilmiö ja vapaampi ilmaisumuoto kuin työväenluokkainen brittipunk, Grönholm toteaa. 

Konemusiikin puolella turkulaisten varastohallijuhlien järjestäjistä ja kävijöistä kasvoi joukko underground-artisteja, yhtyeitä, levy-yhtiöitä, levykauppoja ja bileorganisaatioita, jotka vaikuttivat koko suomalaisen konemusiikkikulttuurin muotoutumiseen 1990-luvulta pitkälle 2000- ja 2010-luvuille asti. 

– Turkulaisille piireille ominaista oli, että niiden taustalta löytyi usein pieniä, erittäin aktiivisia porukoita, jotka ottivat musiikin elämäntavakseen ja joissa oli vastakulttuurista, omistautuvaa asennetta sekä kulttuurista pääomaa ja kansainvälisiäkin verkostoja. Vaikutteita otettiin suoraan ja nopeasti ulkomailta eikä raja-aitoja juurikaan kunnioitettu. Turkulaisen populaarimusiikin tekijöitä, organisaatioita ja ilmiöitä ovat kannatelleet vahva yhteisöllisyys ja joskus jääräpäinenkin tinkimättömyys, Grönholm ja Kärki summaavat. 

Toisen soinnun etsijät -teoksen laaja kirjoittajakunta koostuu kulttuurihistorian, musiikkitieteen ja mediatutkimuksen tutkijoista ja opiskelijoista sekä toimittajista. Monella on myös tekijätaustaa muusikkona, keikkajärjestäjänä tai erilaisissa yhdistyksissä. 

Teoksen runsas kuvitus on peräisin muun muassa rock-antropologi Timo Saarniemen kokoelmasta (Kansallisarkisto), Turun Sanomien arkistosta sekä harrastajakuvaajilta, joiden kuvia ei ole aiemmin nähty julkisuudessa. 

Pertti Grönholmin ja Kimi Kärjen teoksen Toisen soinnun etsijät. Turkulaisen populaarimusiikin villit vuodet 1970–2017 (Turun Historiallinen Arkisto 70) julkistamistilaisuus pidettiin keskiviikkona 29.11.2017 Sirkkalan kampuksella.

>> Teoksen esittely kustantajan sivulla

MV


Tilaa uutiskirje
Seuraa uutisia (RSS)


Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 29.11.2017 14:15 ,  Päivitetty 29.11.2017 14:15

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto