Verkkonäyttely sukeltaa salakuljetuksen historiaan
Tornion tullin toimintaa kesällä 1914. Kuvaaja Mia Green. Torniolaakson maakuntamuseo.

​Vasta avatussa verkkonäyttelyssä salakuljetuksen eli ”joppauksen” historiaan voi nyt tutustua osoitteessa https://salakuljetus.wordpress.com/

Tiesitkö, että kieltolaki ei suinkaan raitistanut kansaa, vaan alkoholin kulutus lisääntyi? Tämän myötä yleistyi ja kehittyi vieläpä uusi ammattimuoto, ”joppaus”. Salakuljetukselle on Suomessa pitkät perinteet. Kieltolain aikaan rajan yli virtasi pirtu, sotavuosina rajojen takaa tuotiin luvatta sukkahousuja, kahvia ja kelloja. Nykyään laiton maahantuoja on useimmiten tietämätön ja tahattomasti toimiva turisti, toisaalta samaan aikaan salakuljetus on ammattimaistunut.

Verkkonäyttelyssä kerrotaan tullilaitoksen kissa ja hiiri -leikistä salakuljettajien kanssa ja kuljetaan ”pislaakin” perässä Gevaliatiellä.

– Näyttelyssä liikutaan historiasta nykypäivään, mutta pääpaino on kotimaassa ja sen kansatieteellisessä menneisyydessä. Näyttelyyn on koottu myös salakuljetusaiheinen sanasto ja leikkimielisessä visassa testataan vierailijoiden moraalin rajoja, kertoo kurssin näyttelyrakentamisen opettajana toiminut jatko-opiskelija Maija Mäki.

Uusi opiskelutapa innosti tekijöitä

Verkossa avattu näyttely on Turun yliopiston kansatieteen opiskelijoiden salakuljetusta käsitelleen kurssin päättötyö.


Elina Tuominen (kuvassa vas.) kirjoitti salakuljetuksen esittämisestä elokuvissa ja muissa kulttuurituotteissa, ja Kaisa Vuori (kuvassa oik.) perehtyi salakuljetuksen ilmiöihin kieltolain aikana.

– Näyttely on toteutettu opiskelijoiden omista kiinnostuksenkohteista lähtien. Yksi eniten kiinnostaneista teemoista on kieltolain aika ja pirtun salakuljetus, mutta esiin tuodaan myös nykyaikaisia ilmiöitä, kuten tupakka- ja viinarallia tai maailmanlaajuista ihmissalakuljetusta, kertoo Vuori, yksi näyttelyn toteuttajista.

Idea salakuljetusaiheisesta kurssista ja siihen liittyvän verkkonäyttelyn kokoamisesta lähti kansatieteen professori Helena Ruotsalalta. Ruotsala pitää tärkeänä, että näyttelyn toteuttaminen antaa opiskelijolle arvokasta kokemusta työelämässä tarvittavista taidoista.

– Verkkonäyttelyn tekeminen oli meille ihan uusi juttu. On ollut mielenkiintoista tehdä työ, jolla on merkitystä ja joka näkyy tällä tavalla muillekin, Vuori ja Tuominen toteavat.

Näyttely kerää talteen korvaamatonta muistitietoa

Löytyykö sukuhistoriastasi tunnettu ”joppari” tai toitko tietämättäsi kiellettyjä tuliaisia ulkomailta? Näyttelyyn sisältyy tutkimustietoa keräävä osio, jonne näyttelyn kävijät voivat tallentaa omia salakuljetukseen liittyviä muistojaan.

– Salakuljetus on salamyhkäinen ja ihmisiä kiinnostava asia, jota on kuitenkin tutkittu aika vähän. Keräämme verkkonäyttelyssä talteen vierailijoiden aiheeseen liittyviä muistoja, joiden avulla voimme tutkia salakuljetuksen historiaa lisää, kertoo Ruotsala.

Näyttelyyn on koottu tietoa salakuljetuksesta käyttäen hyödyksi aiheesta aiemmin tehtyjä tutkimuksia, arkistomateriaaleja ja opiskelijoiden itsensä hankimaa aineistoa. Turun yliopiston kansatieteen kanssa yhteistyössä ovat Suomen Tullilaitos ja Tullimuseo.

Liisa Reunanen

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 28.5.2015 16:50 ,  Päivitetty 29.5.2015 12:36

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto